Seiväs

Seiväs. Kirjoittanut Viki Kärkkäinen

Ikkunani edessä on puutarhan aita. Tavallinen aita: halotuista näreistä aidakset, seipäät pienistä petäjistä, vitakset notkeista katajista. Mutta vanha se jo on, hyvin vanha ja luhistunut. Sitä verhoaa jäkälä ja naava muodostaen kirjavia koristeita aidaksien harmaaseen pukuun.

Aivan ikkunani kohdalla on siinä merkillinen seiväs. Se on paksu ja tanakka ja pitempi myös muita. Jonakin elämänsä hetkenä se on haljeta rosahtanut: ylhäältä alas saakka kulkee leveä rako.

Kaikesta näkee, että se on seisonut siinä aidanpanosta saakka. Se on jo verhounut vanhuuden harmaasen väriin, mutta naavaa ja jäkälää siinä ei näy. Moisia koristeita se nähtävästi ei suvaitse. Jo sen ulkomuodossa on jotakin ylvästä aateluutta, joka antaa sille juhlallisen arvokkuuden leiman.

Kesällä näyttää se kerrassaan komealta. Varsinkin iltaisin auringon laskettua se on ruskotuksen väikkeessä aivankuin kaukaisia ilmoja katseleva rotevaruumiinen ukkovaari.

Silloin tapahtuu usein, että tähän komeaan seipääseen ilmestyy pääskynen. Punarintainen tervapääsky, joka silloin aina käy niin kummallisen hiljaiseksi. Se ei liikahda lainkaan. Ja pitkät ajat istuu se siinä aivan samassa asennossa. Tuijottaen minuun. Siksi kunnes rusko on hälvennyt ja saapunut yön vaalea hämäryys. Silloin se lähtee.

Mikä se on, joka tuo nuo pääskyt tuohon seipääseen istumaan? Asustaako siinä joku salaperäinen voima, jonka puhetta ne kuuntelevat?

Luonnossa liikkuvat salaiset henget.

Lähde: Kärkkäinen, Viki 1909: Vuoden varrelta: suorasanaisia runoelmia. Otava, Helsinki.