Se yö

Se yö Kirjoittanut Eino Leino

Ma muistan yön sen selvästi, mi vielä

kuin eilispäivä elää muistossain,

yö musta, tumma verhoi maita siellä,

mutt’ sydämessäin paloi päivä vain.

Me istuksimme Ärjän kalliolla,

ja myrskyn meuru ympärillä soi,

me yksin oltiin niemell’ autiolla,

se mielihimme oudon tunnon loi; –

vain myrsky mylvi, tuiski Ärjän tuuli,

ja siellä impi lemmenvalat kuuli.

Noin mahtavasti nousi vesivuori,

ja vahto huipulla sen kihelmöi,

se sammaleiset rantakivet kuori

ja hyrskyttäen rannan louhta söi.

Mutt’ vaahtopilvet nousi taivahalle

kuin jalopeuran harja leiskuaa,

sen vihuri taas syöksi aallon alle,

kohahtain sinne katos vaahto vaan; –

näin vyöryi, nousi, laski Ärjän pinta

kuin vierelläni sulo-immen rinta.

Ol’ taivas tumma kuni syksy-yöhyt,

ja myrsky ylänteissä mylleröi,

kesäisen sineen peitti pilvivyöhyt,

vaan väliin salamainen maahan löi.

Ja silloin näimme laineet lakkapäiset

ja Ärjänseljän aukinaisen tuon,

mutt’ kohta myrskypilvet mylviväiset

tuon valonjuovan jälleen umpeen luo; –

ja salamoita iski tumma taivo,

mutt’ rinnassani riehui lemmenraivo.

Vaan vihdoin tuolta tuulenpäältä sousi

yks’ aalto ärjyinähän summaton,

se pyörti pilvilöihin, laski, nousi

ja iski pärskähtäen kallioon.

Se siitä juurinensa pajut riuhtoi,

ja pohjaan vieri alas paadet vaan,

tuo vaahtopilvi meiltä kasvot huhtoi,

ja vavahteli kallio ja maa; –

mun rintaseni rauhan laine ryösti,

sen Ärjän syvänteihin syvään syösti.

Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.