Savon ja Pohjan tyttö

Savon ja Pohjan tyttö. Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio

Iloiten hän tietä astui.

Kera Savon tyttösen,

Kaukaa nähdessäin jo tuota

Muistin maansa pohjoisen.

Toinen Pohjolata kiitti,

Toinen Savon saloja,

Minä mainin arkamiellä

Kyrön maita jaloja.

”Pohjolassa”, lausui impi,

”Kaunihit on kesäyöt,

Kansa virkku, raittihimpi,

Vaikk’ on ankarammat työt.

Keijuvainen luonnon helma

Siellä lasta tuudittaa,

Sampo soittaa, leivo laulaa,

Uneen lapsi raukeaa.

Siellä kohoo kumpuloita,

Tuikkaa tähti otavan:

Soisin, soisin nähnehenne

Kulta maani, Pohjolan!”

Paljon muuta lausui impi

Vaan en muista sanojaan,

Oi! en muista – niit’ en kuullut –

Kuulin kiurun laulavan!

Laulelonsa lentimillä

Nousin maasta vaivojen,

Kunnes huomaan neitosien

Viereltäni – kadonneen!

Nyt mä lausun kaihomielin:

”Poiss’ on neiti Pohjolan,

Poiss’ on raikas luonnon tyttö,

Poissa luoja unelman!”

Lähde: Paavo-Kallio, Es. 1886: Honkakannel 1: kielten viritys. Oulu.