Savo-Karjalaisen Osakunnan toiminnasta kansanvalistuksen hyväksi tällä vuosikymmenellä
| Savo-Karjalaisen Osakunnan toiminnasta kansanvalistuksen hyväksi tällä vuosikymmenellä. Kirjoittanut Paavo Warén |
Meidän pienen ja vähäväkisen kansamme suuruus ja voima, jopa sen koko olemassa olo riippuu epäilemättä siitä sivistysmäärästä, jonka se voi itselleen hankkia. Tällä käsityksellä on kansamme onneksi jo ammoisista ajoista ollut edustajia, mutta varsinkin kansallisen herätyksen alettua on käsitys valistuksen tarpeellisuudesta levinnyt yhä laajempiin piireihin, saanut yhä uusia kannattajia. Uusin todistus kansan valistusaatteen voimasta ja yleisestä tunnustuksesta on se ihmeteltävän pikainen kehitys, mikä kansanopisto kysymyksellä on meidän maassamme ollut.
On luonnollista, että maamme sivistynyt yliopisto nuor iso, joka suureksi osaksi on suorastaan lähtenyt kansamme syvien rivien keskuudesta, on tehnyt parastaan tiedon ja sivistyksen levittämiseksi vähempiosaisille, sydänmaalle jääneille veljilleen ja sisarilleen. Tosin ylioppilaat eivät koskaan ole olleet vakituisina työmiehinä kansansivistystyössä, mutta se herättävä ja innostava vaikutus, mikä heidän toiminnallaan kansanvalistuksen hyväksi on ollut, ei ole vähäksi arvattava. Erittäinkin kansanopistoasiassa on ylioppilasten toiminta ollut tärkeä, sillä useimmat maamme 17 kansanopistosta ovat ylioppilasten alkuun panemia.
Jo vuonna 1868, kun kasvatusopillisen yhdistyksen keskusosaston kokouksessa Helsingissä ensi kerran julkisesti keskusteltiin kansanopistoista ja niiden perustamisesta Suomeen teologian kandidaatti K. G. Leinbergin pitämän esitelmän johdosta, lausui professori Z. J. Cleve, että, »jos mitään on tehtävissä, niin se on nuorison tehtävä. Voisi kai löytyä joku kypsynyt mieskin, joka olisi asiaan innostunut ja onnistuisi siinä, vaan jotakin enempää kykenee ainoastaan nuoriso aikaan saamaan. Sen tähden oli tärkeää, että ylioppilaat olivat ottaneet asian omakseen».
Ne keskustelut ja suunnitelmat, joita silloin kasvatusopillisessa yhdistyksessä tehtiin, jäivät kuitenkin pelkiksi ehdotuksiksi, jotka pian unohdettiin tykkänään pitkiksi ajoiksi.
Ylioppilasten toiminnasta kansan sivistysharrastusten herättämiseksi sitä seuraavilta ajoilta mainittakoon, että he suurella innolla pitivät kansantajuisia esitelmiä. Paitsi mitä yksityiset ylioppilaat tekivät loma-aikoina kotiseudullaan, pitivät esim. savokarjalaiset ylioppilaat lukukausien aikoina esitelmiä sarjoittain, tehden pyhäisin luentomatkoja rautatien varsilla oleviin lähipitäjiin.
Kun kansanopistokysymys lähes pari vuosikymmentä myöhemmin eli vuonna 1887 Kansanvalistus-Seuran toimesta uudelleen herätettiin henkiin, synnytti se yleistä innostusta koko maassa, siitä keskusteltiin joka paikassa ympäri maata. Koko kansamme nuoriso otti kansanvalistuksen tunnussanakseen, ihanteekseen, jota se tahtoi toteuttaa. Hartaimmat edistäjänsä sai kansanopistoaate ylioppilasosakunnissa. Kaikki osakunnat ryhtyivät sen hyväksi työhön ikäänkuin kilpaillen keskenänsä, kuka ehtisi pikemmin saada enemmän aikaan.
Ensimmäiseksi kansanopistotyön käytännölliseksi tienraivaajaksi meidän maassamme tuli neiti Sofia Hagmanin vuonna 1888 perustama kansanopiston tapaan järjestetty käsityökoulu Kangasalla.
Eri ylioppilasosakuntain ja yhdistysten toimesta syntyi muutamia vuosia myöhemmin kansanopistoja pian kaikkiin osiin maatamme. Ruotsalaisia opistoja oli perustettu yksi vuonna 1889 ja yksi v. 1891. Suomalaisia kansanopistoja avattiin syksyllä 1892 neljä: nimittäin Keski-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Suomen kansanopistot.
Tarkoitukseni on kertoa, millä tavalla Savo-Karjalainen Osakunta on kansanopiston ja yleensä kansanvalistuksen hyväksi viime vuosina työskennellyt.
Kansanopistoasia otettiin osakunnan kokouksessa ensi kerran puheeksi 4 p. lokakuuta 1890. Sitten kehittyi se vähitellen samaa kulkua kuin asiat yleensä Osakunnassa. Seuraavassa kokouksessa piti eräs osakuntalainen, Tahvo Könönen, alustavan esitelmän, jonka johdosta syntyi keskustelu, ja sitten asetettiin komitea »asiaa lähemmin miettimään». Tämä komitea teki osakunnalle tarkasti laaditun ehdotuksen, joka sisälsi täydellisen suunnitelman, miten kansanopistoasiaa kokonaisuudessaan oli ajettava. Se sisälsi seuraavat pääpykälät:
1) Osakunta ryhtyy toimiin varojen hankkimiseksi, jotka Savo-Karjalaisen Osakunnan kansanopistorahaston nimellä käytetään kansanopistoaatteen toteuttamiseen Savossa ja Karjalassa.
2) Varoja käytetään seuraavalla tavalla:
a) rahastosta annetaan matkarahoja kansanopistolaitosten tutkimista varten pohjoismaissa sopiville henkilöille, jotka tahtovat valmistautua opettajiksi perustettaviin kansanopistoihin;
b) rahastosta voidaan varojen ja mahdollisuuden mukaan kansanopistojen perustamiseksi ja kannattamiseksi antaa suoranaistakin raha-apua;
c) varoja käytetään sopivan kansankirjallisuuden hankkimiseksi, toimittamalla alkuperäisiä suomalaisia kansankirjasia ja suomennoksia sopivasta ulkomaalaisesta kansankirjallisuudesta.
3) Osakunta kehoittaa jäseniään kutakin kotiseudullaan sekä esitelmiä pitämällä että muulla tavalla levittämään tietoja kansanopistoaatteesta ja harrastusta siihen.
4) Varoja kootaan:
a) yleisillä arpajaisilla, jotka pannaan toimeen Helsingissä noin maaliskuun keskipalkoilla v. 1891;
b) lupa-aikoina panemalla maaseuduilla toimeen iltaseuroja ja kansanhuveja y. m., joista tulot annetaan Osakunnan kansanopistorahastoon.
Tämän ehdotuksen Osakunta hyväksyi. Tärkein asia siinä oli rahallinen puoli. Sen tähden heti päätettiin panna komitean esittämät arpajaiset toimeen ja valittiin arpajaistoimikunta. Pyydettiin arpajaislupaa, vaan korkeimmilta viranomaisilta tuli kieltävä vastaus.
Mutta samalla kuin kielto, oli yksityisesti annettu myös neuvo, että arpajaisluvan voisi saada jossakin muussa muodossa. Silloin tehtiin luvanhakemus uudelleen, sillä kertaa kansankirjastojen perustamiseksi ja auttamiseksi, ja siihen saatiin myöntävä vastaus.
Heti käytiin innolla työhön. Arpajaisten valmistukset olivat suurenmoiset. Maamme etevimpiä taiteilijoita ja kirjailijoita oli monta, auliisti auttamassa osakuntalaisia heidän työssään. Maaliskuun 13 päivänä olivat sitten nuo suuret arpajaiset, jommoisia, ainakaan suomenmielisen puolueen toimeen panemia, ei siihen asti oltu Helsingissä nähty ja tuskin lie mikään juhla perästäpäinkään loistossa voittanut. Arpajaisten aineellinen tulos oli myös siihen asti kuulumaton: tuloja kaikkiaan 16,958:05 Smk josta puhdasta tuloa 11,302:74 Smk. Tähän hyvään tulokseen vaikutti epäilemättä se seikka, että ensimmäisessä arpajaisluvan pyynnissä osakuntaa kohdannut vastoinkäyminen oli herättänyt yleisön huomiota ja myötätuntoisuutta, niin että kansalaiset kielipuolueista huolimatta ottivat arpajaisiin osaa, mikä silloin tapahtui ensi kerran monesta aikaa.
Niin kauvan kun Osakunnalla ei ollut varoja käytettävänään, ei kansansivistyksen hyväksi voitu ryhtyä mihinkään suoranaisiin toimenpiteisiin. Tehtiin vaan ehdotuksia ja suunnitelmia. Vaan niin pian kuin nähtiin millaiset tulokset arpajaisista saatiin, ryhdyttiin innolla työhön.
Heti päätti Osakunta myöntää 5,000 markkaa kansankirjastojen perustamiseen ja auttamiseen. Näistä rahoista käytti osakunta keväällä 1891 4,000 markkaa ja syksyllä samana vuonna 1,000 markkaa kirjojen ostamiseen, joita se lähetti 25 paikkakunnalle Karjalaan, 16:lle Savoon. Lähettäminen oli sangen suuritöinen, kun sen välttämiseksi, ettei tultaisi lähettämään sellaisia teoksia, joita kirjastoissa oli entisestään, täytyi hankkia luettelot kunkin kirjaston kirjoista ja niihin vertaamalla valita, mitä uusia oli lähetettävä. Keskimäärin sai kukin kirjasto noin 50 teosta. Suurin määrä yhdelle kirjastolle oli 82 ja pienin 36 teosta.
Kirjoja ostettaessa myönsivät Osakunnalle alennusta Kansanvalistus-Seura ja »Valvojan» toimitus 50 %, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 40, Werner Söderström 30, Otava 25, G. W. Edlund y. m. 20 %. Siten oli mahdollista 5,000 markalla saada kirjoja yli 2,000 kappaletta, joiden arvo yhteensä nousi noin 7,500 markkaan. Arvokkaimmat teokset, joita lähetettiin, olivat: Grubeu »Kertomuksia ihmiskunnan historiasta», osat 1–7, Maantieteellisiä kuvaelmia 1–17, Krohnin »Kertomuksia Suomen historiasta» 1–5, Päivärinnan »Elämän havainnoita» 1–10, Topeliuksen »Välskärin kertomuksia», Runebergin teokset, Kiven valitut teokset, Brehmin »Pohjoisnavalta päiväntasaajalle», Danielsonin »Suomen yhdistäminen Venäjän valtakuntaan», Yrjö-Koskisen »Suomen historia» y. m.
Etteivät kirjoihin käytetyt varat olleet hukkaan menneet, todistavat useilta kirjastonhoitajilta Osakunnalle tulleet kirjeet, joissa he kertovat, kuinka vaikea on hankkia uutta vähänkään kalliimpaa kirjallisuutta. Useimmilla kirjastoilla ei nimittäin ole minkäänlaisia vakituisia tuloja, vaan kaikki riippuu yksityisten uhraavaisuudesta.
Kiitoskirjeiden ohella, joita Osakunta sai seuraavilla lukukausilla vastaanottaa lahjain saajilta, tuli myös koko joukko uusia pyyntöjä, että Osakunta auttaisi sitä tai tätä kirjastoa Savossa tai Karjalassa. Mutta Osakunnan kansanopistohankkeiden tähden voitiin vasta syksyllä 1893 käj-ttää taas 400 markkaa 5 kirjaston auttamiseksi. Vuonna 1894 annettiin 2 kirjastoon 50 markkaa kumpaankin, ja vuonna 1896 8 kirjastolle 25 markkaa kullekin.
Paitsi kirjastoja on perustettu muutamia lukutupia.
- * *
Osakunta ei saanut toteutetuksi alkuperäistä aiettaan pitää edellä mainitut arpajaiset kansanopiston hyväksi, mutta kun kansanvalistus kokonaisuudessaan on ollut sieluna Osakunnan toimissa, ei ole suuri asia millä alalla ensiksi ryhdyttiin työhön.
Kansanopistoasiaa ei nimittäin siltä jätetty ensinkään syrjään, vaan tehtiin sen hyväksi heti mitä voitiin.
Ensimmäinen käytännöllinen toimenpide kansanopistoasian hyväksi oli, että syksylukukauden lopulla 1890 päätettiin panna toimeen listakeräys joulun aikana, etupäässä varojen hankkimista varten matkastipendiksi kansanopiston tulevalle johtajalle. Tämä keräys tuotti noin 500 markkaa, mutta lisää siihen ei tullut ennen kuin myöhemmin keväällä. Näillä n. s. »lumipallokeräyslistoilla» oli syksyllä 1891 saatu kaikkiaan 2,032:85 markkaa. Kun siihen lisättiin muutamain maaseuduilla pidettyjen arpajaisten tulot 804:63 markkaa ja Osakunnan kesäjuhlasta 1891 saadut 308:32 markkaa y. m. pienempiä eriä 30 markkaa, saatiin kokoon rahasto 3,175:80 markkaa, joka alun pitäin päätettiin jakaa tasan Savon ja Karjalan kansanopistojen kesken.
Pienempiä eriä tuli Osakunnan kansanopistorahastoon vielä myöhemmin maaseutuhuveista ja yksityisiltä lahjoittajilta.
Lukuvuonna 1891–92 pantiin Helsingissä Hämäläisosakunnan ehdotuksesta toimeen yhteisiä »kansan opistoiltamia», joiden tulot jaettiin tasan Hämäläisen, Viipurilaisen ja Savo-Karjalaisen Osakunnan sekä yhdistysten S. P:n ja L. S:n kansanopistorahastojen kesken. Vaan kun nuo iltamat tulivat entisten Suomalaisen Seuran iltamain jälkeläisiksi, joista niiden viime aikoina oli ollut sangen vähäiset tulot, ei ole ihmettelemistä, että kansanopistoiltamistakaan ei tullut suuria summia yhdelle osakkaalle. Viidestä iltamasta yhteensä tuli Savo-Karjalaisen Osakunnan osaksi 218 markkaa.
Siitä syystä niitä ei seuraavana vuonna enää pidettykään yhteisesti. Marraskuun 22 päivänä 1892 piti Savo-Karjalainen Osakunta kuitenkin yksin kansanopistoiltaman, jossa oli komea, taiteellinen ohjelma, ja väkeäkin siinä oli runsaasti, mutta kustannukset olivat sen suurenmoisista laitoksista kovin kalliit, joten siitä puhdasta tuloa tuli ainoastaan 225:19 markkaa.
Kun maaliskuun 13 p. 1891 pidettyjen arpajaisten tuloista oli käytetty 5,000 markkaa kansankirjastoihin, jäi niistä noin 6,000 markkaa kansanopistorahastoon siirrettäviksi.
Paitsi kansanopiston perustamiskustannuksiin tarvittavain varain hankkiminen oli tärkeä myös opiston kannatusyhtiön perustaminen. Kolmelle osakuntalaiselle annettiin 200 markan stipendi kansanopistoesitelmäin pitämistä varten kesällä 1891 Savossa ja Karjalassa. Nämä ynnä muut yksityiset osakuntalaiset keräsivät silloin alun kolmatta sataa osaketta à 30 markkaa, jotka olivat maksettavat 3 vuoden kuluessa, 10 markkaa vuodessa. Seuraavan joulun aikana oli taas kaksi lähettilästä kiertämässä useissa Keski-Savon kunnissa puhumassa kansanopistosta kuntakokouksissa ja kannatussitoumuksia hankkimassa. 6 p. helmikuuta 1892 oli osakkeita merkitty 340 kappaletta, ja seuraavana syksynä oli osakkeita jo yli 400, mikä summa katsottiin tarpeelliseksi, ennen kuin opisto voi alkaa toimintansa.
Jotta kansan opistoasi an ajamisesta saataisiin yleisesti hyväksytty suunnitelma ja Osakunnan hankkeet yleisemmän huomion alaisiksi, pidettiin toukokuun 18 p. 1891 Ylioppilastalolla kokous, johon Osakunta oli kutsunut Savon ja Karjalan valtiopäiväedusmiehiä keskustelemaan kansanopistosta. Siellä nämä ilmoittivat hyväksyvänsä Osakunnan alkuperäisen aikomuksen perustaa aluksi yhden kansanopiston Savoon ja sitten toisen Karjalaan. Ja täydellisellä luottamuksella jätettiin asian johto Osakunnan huostaan.
Pian sen jälkeen Osakunnan kansanopistokomitea laati »ohjelmaehdotuksen Keski-Savon kansanopistoa varten» ja »ehdotuksen säännöiksi Keski-Savon kansanopiston kannatus-osakeyhtiölle». Tämän sääntöehdotuksen esipuheessa lausuu komitea, että se on »arvellut aluksi olevan syytä rajoittaa puuhat ainoastaan yhden kansanopiston aikaan saamiseksi ja on komitea ajatellut sitä sijoitettavaksi Keski-Savoon muun muassa siitä syystä, että siellä olevista kunnista (Joroisista ja Pieksämäeltä) on tehty edullisia tarjouksia kansanopiston hyväksi» sekä ehdotti yrityksen toteuttamiseksi kannatusosakeyhtiön perustamista.
Kuopion laulujuhlassa pidettiin sitten yleinen keskustelukokous, jossa oli tarkoituksena saada kuulla, mitä maaseudulla yleensä asiasta ajateltiin, ja minkä verran Osakunta voi toivoa sieltä kannatusta hankkeilleen. Koska yllämainitusta ohjelmaehdotuksesta, joka siellä oli keskustelun pohjana, jo näkyi, että Osakunta aikoi perustaa kansanopiston Keski-Savoon, niin pohjois-savolaiset jo tässä kokouksessa ilmoittivat, että he tahtoivat kokonaan erota muista ja perustaa oman kansanopiston Pohjois-Savoon. Ja siitä ajasta alkoivatkin Pohjois-Savon kansanopistohommat.
Samoin etelä-savolaiset perustivat 9 p. marraskuuta 1891 »Mikkelinläänin kansanopistoseuran», jonka tarkoituksena oli perustaa kansanopisto johonkin Etelä-Savon pitäjään. Tosin Osakunta ja mainittu seura kahden puolen joulua koettivat saada kansanopistoharrastuksiaan yhdistetyksi, vaan kun ei kumpikaan katsonut voivansa ainakaan sillä kertaa yhtyä toisen aikomaa kansanopistoa kannattamaan, ei yhteistyöstä tullut mitään.
Täten oli Osakunnan perustettavan ensimmäisen kansanopiston ala rajoitettu yksinomaan Keski-Savoon sekä opiston paikkaan että suurimmaksi osaksi myös kannatukseen nähden.
Oli sitten lopullisesti määrättävä opiston paikka. Aluksi oli Osakunnan kesken pidetty luonnollisena asiana, että opisto perustettaisiin Joroisiin, etenkin siitä syystä, että siellä oli jo olemassa pieni kansanopiston alku, ja siellä ensiksi oli tehty edullisia lupauksia, jos opisto sinne perustettaisiin. Mutta yhtä edullisia tarjouksia tehtiin muillakin paikkakunnilla. Vapaat huoneet oli opistolle luvattu 10 vuodeksi Joroisissa, Pieksämäellä ja Rantasalmella, 3 vuodeksi Sulkavalla. Raha-apua oli myös luvassa pienempiä summia useilta paikkakunnilta, »jos opisto sinne perustettaisiin». Perustavaa kokousta varten ei oltu keksitty yhtään puolueetonta paikkaa. Sen tähden toimitettiin äänestys opiston paikasta osakasten kesken kirjallisesti. Kansanopiston paikaksi äänestettiin Joroisia 128 osakkeella, Pieksämäkeä 54:llä, Rantasalmea 5:llä, ja muutamilla vielä Mäntyharjua, Suonnejokea y. m. Noin 60 osakasta oli antanut äänestysoikeutensa Osakunnalle. Osakunta äänesti Joroisia, joka siis lopultakin tuli opiston paikaksi. Toukokuun 15 päivänä 1892 pidettiin siellä kannatusosakeyhtiön perustava kokous, jossa ensin hyväksyttiin Osakunnan kansanopistokomitean tekemä sääntöehdotus ja sitten ratkaistiin muut asiat sääntöjen määräämällä tavalla.
Maanviljelysneuvos Nils Grotenfelt luovutti Osakunnalle omistamansa Tuomalan talon yhden markan vuotuista vuokraa vastaan ehdolla, että siellä kansanopistoa yllä pidetään, ja antoi Osakunnalle kuitin 10 vuoden vuokramaksusta.
Nyt oli aikomus saada opisto syksyllä täyteen toimeen. Sen tähden oli kiireesti ryhdyttävä korjaamaan huoneita tarpeelliseen kuntoon, hankkimaan opetuskalustoa ja kirjastoa y. m. Näihin tarpeisiin antoi Osakunta seuraavat summat: kirjastoa ja opetuskalustoa varten 2,000 markkaa arpajaisrahastosta kerta kaikkiaan; Heinävedeltä, Rautalammilta, Kangaslammilta ja Oravilta lahjoitetut rahastot yhteensä 1,500 markkaa ynnä »lumipallorahoista» puolet eli 1,500 markkaa perustamiskustannuksiin kerta kaikkiaan; Osakunnan talousrahastosta kolmeksi vuodeksi 100 markkaa vuodessa 10 osakkeen ostamista varten, ja opiston johtokunnan takaukseksi 1,000 markkaa vuodessa kolmena vuonna arpajaisrahastosta.
Hyvin tärkeä asia oli saada opistolle taitava ja asiaansa innostunut johtaja. Siinä kohden täytyy Osakunnan vaalia pitää erittäin onnistuneena. Keväällä 1891 oli Osakunta nimittäin valinnut johtajaksi maisteri Hjalmar Mikanderin, joka sitten seuraavana talvena kävi Osakunnan antamalla 1,000 markan suuruisella stipendillä tutkimassa kansanopisto-oloja Tanskassa ja Ruotsissa ja sieltä tultuaan oli Joroisissa johtamassa valmistus töitä opiston kuntoon panemiseksi.
3 päivänä marraskuuta 1892 alkoi Joroisten kansanopisto toimintansa avajaisjuhlalla, johon Osakunta lähetti kaksi edustajaa, kuraattorinsa tohtori Th. Homénin ja maisteri K. Th. Hällströmin, jotka kaiken aikaa olivat käyneet Osakunnan kansanopistoharrastusten etupäässä.
Avattaessa oli kansanopistossa 15 mies- ja 16 naisoppilasta.
Opettajina olivat maisteri Hj. Mikander, osakuntalainen neiti Eva Hällström ja kansakoulunopettaja A. H. Karvonen, joista viimemainittu oli siinä toimessa vaan yhden vuoden; hänen sijaansa tuli opettaja P. Ollilainen.
Opiston avaamisen jälkeen ei Osakunnalla ollut muuta suoranaista tekemistä sen kanssa kuin että lähetti sille lupaamansa vuotuiset apurahat ja tarpeen mukaan vielä enemmänkin. Oltiinpa niinkin auliita lupaamaan apua, ettei tarkoin otettu selkoa, tokko Osakunnan kansanopistorahat riittivät kaikkien lupausten täyttämiseen. Niinpä kävi, että kansanopistorahat vuonna 1895 jo olivat lopussa, mutta maksamatta oli vielä 612 markkaa, jotka oli luvattu. Vuonna 1896 syksyllä otti Osakunta tämän loppusumman maksamiseen tarvittavat rahat toistaiseksi Porrassalmen taistelupaikalle pystytettävää muistopatsasta varten kootusta rahastosta, jota ei oltu saatu alkuperäiseen tarkoitukseensa käyttää. Yhteensä on Osakunta tähän asti antanut varoja Keski-Savon kansanopistolle 10,900 markkaa.
Vuonna 1895 loppui se kolmivuotinen ajanjakso, joksi kannatussitoumukset Keski-Savon kansanopiston hyväksi oli tehty. Kun Osakunnalla ei ole omintakeisia varoja kansanopistoita varten käytettäväksi ja sen alkuunpanotoimia tarvittiin toistenkin kansanopistojen aikaan saamiseksi, täytyi Keski-Savon kansanopisto jättää paikkakuntalaisten huostaan. Mikkelin läänin kansanopistoseuraa kehoitti Osakunta yhtymään kannattamaan Keski-Savon kansanopistoa, ja siihen se suostui niin kauvaksi aikaa, kunnes se voi ruveta perustamaan omaa opistoa Etelä-Savoon.
Samaan aikaan kun entisten kannatussitoumusten aika oli loppuun kulunut ja uusien hankkimisesta tuli huolta ja vaivaa, täytyi Keski-Savon kansanopiston kärsiä vielä toinen suuri vahinko. Silloin siirtyivät sieltä kaikki sen entiset opettajat maisterit Hj. Mikander ja Eva Hällström ja kansakoulun opettaja P. Ollilainen Pohjois-Savon vasta perustetun kansanopiston opettajiksi. Näin ollen Keski-Savon kansanopiston tulevaisuus rupesi jo näyttämään sangen harmaalta. Mutta kun hätä on suurin, on apukin lähinnä. Niinä kolmena vuonna, joina kansanopisto oli Joroisissa vaikuttanut, oli se käynyt paikkakuntalaisille niin rakkaaksi, että he itse yhteisin voimin etelä-savolaisten kanssa ottivat kansanopistostaan huolen pitääkseen, joten sen pystyssä pysyminen on toistaiseksi taattu. Johtajaksi valitsi sikäläinen johtokunta entisen osakuntalaisen pastori Eero Hynnisen.
- * *
Niin pian kuin Osakunta oli saanut Keski-Savon kansanopiston hyvään alkuun, alettiin sen apua kysyä toisella taholla samanlaiseen tarkoitukseen.
Yksiin aikoihin, kun Osakunnassa oli ensi kerran ollut puhetta Karjalan kansanopistosta eli vuonna 1890, olivat karjalaiset itse Joensuun puolella alkaneet asian hyväksi toimia. Yhden rinnan kehittyivät sitten Osakunnan ja karjalaisten omat kansanopistopuuhat. Kevättalvella 1893 ehdotettiin Osakunnassa, ja samaan aikaan tuli myös pyyntökirjoitus Joensuun vasta perustetulta kansanopistoseuralta, »että Osakunta ojentaisi auttavan kätensä Pohjois-Karjalan kansanopistopyrinnöille», eli lähemmin sanoen, että se kustantaisi stipendiaatin, joka valmistautuisi Karjalaan perustettavan kansanopiston johtajaksi ja opettajaksi, ja että Osakunta ryhtyisi kannatusyhtiön perustamiseen. Karjalaiset toivoivat opiston alkavan toimensa jo syksyllä 1894. – Kannatusyhtiön perustaminen jätettiin paikkakuntalaisten huoleksi, mutta Osakunta suostui heti kustantamaan johtajan valmistuksen, jonka lupauksen se täytti, sitten kun katsottiin varmasti voitavan määrätä, milloin opisto muihin asianhaaroihin nähden voi alkaa toimintansa. Se tapahtui kuitenkin vasta vuonna 1895, jolloin Osakunta valitsi johtajaksi maisteri J. H. Hakulisen ja antoi hänelle 1,000 markan suuruisen matkastipendin kansanopistojen tutkimista varten Skandinaviassa ja kotimaassa. Samalla kertaa luvattiin myös Karjalan kansanopiston perustamiskustannuksiin n. s. lumipallorahoista toinen puoli eli 1,500 markkaa. Sitä paitsi päätti Osakunta panna toimeen pieniä juhlia kesillä maaseuduilla ja talvella pääkaupungissa suuret arpajaiset.
Pieniä maalaishuveja kansanopiston hyväksi on pidetty kesillä useissa Karjalan kunnissa. Niiden tulot, jotka ovat yleensä olleet sangen ilahuttavia, tulivat suorastaan Joensuussa olevan Pohjois-Karjalan kansanopistoseuran käytettäviksi. Keväällä 1894 piti mainitun seuran toimikunta Joensuussa opiston hyväksi arpajaiset. Niihin lähetti Osakunta arpajaistoimikunnan käytettäväksi 500 markkaa, joista 400 markkaa oli kerätty osakuntalaisten kesken ja 100 markkaa annettu Osakunnan talousrahastosta.
Helsingissä pidettävistä arpajaisista Karjalan kansanopiston hyväksi oli ensi kerran puhetta Osakunnassa vuonna 1893. Lukuvuosiksi 1893–94 ja 1894–95 oli kuitenkin jo ehditty määrätä niin paljon muita arpajaisia eri kansanopistojen, Suomalaisen teaatterin y. m. hyväksi, että Osakunnan arpajaisaikeet lykkäytyivät syksyksi 1895, mutta silloin ne varmasti päätettiin pitää. Ja että arpajaisista tulisi oikein suurenmoiset, ryhdyttiin valmistaviin toimiin jo aikaiseen edellisenä kevännä. Osakunta oli jo valinnut komitean, jonka vaan piti panna arpajaiset toimeen. Tämä oli jo miettinyt ohjelmaa ja pyytänyt helsinkiläisten rouvien suosiollista apua. Asia oli jo kaikin puolin hyvällä tolalla. Silloin kohtasi Osakuntaa taas melkein samanlainen vastoinkäyminen kuin vuonna 1891,kun tahdottiin pitää kansanopistoarpajaiset. Maamme valtiolliset olot olivat taas käyneet niin huolestuttaviksi, että Yliopiston v. t. Kansleri näki hyväksi kieltää ylioppilaita toimimasta julkisesti kansanvalistuksen hyväksi. Komitea sen johdosta luopui koko arpajaishommasta.
Kansanopistoa tahdottiin kuitenkin auttaa niillä keinoilla, mitä oli käytettävissä. Sen tähden sama komitea ryhtyi toiseen, vähemmän huomiota herättävään keinoon, josta toivottiin suuria, jos kohta kenties ei yhtä suuria tuloksia. Osakunnan johtavat miehet ottivat näet kerätäkseen rahoja ilman arpajaisia ja niihin kuuluvia huvituksia. Tätä nykyä on Osakunnan hallussa siten koottuja rahoja pysyväisenä kansanopistorahastona 5,021:15 markkaa. Tästä hyvästä tuloksesta saa osakunta lausua syvimmän kiitollisuutensa kaikille lahjan antajille, ennen muita kuitenkin senaattori L. Mechelinille ja konsuli L. Waseuiukselle, jotka ovat keräystä erityisellä auliudella edistäneet.
Kun Osakunnan aikomain arpajaisten pitäminen lykkääntyi vuodesta vuoteen, eikä niistä lopultakaan tullut mitään, niin eivät karjalaiset vieläkään voisi saada riittävää apua Osakunnalta kansanopiston perustamiseen. Erittäin ilahuttavaa on siitä syystä, että he itse ovat kaikilta Karjalan kulmilta koonneet niin suuret rahavarat, tätä nykyä yli 30,000 markkaa, että he jo syksyllä 1895 voivat avata kansanopiston Kontiolahden pitäjässä. Avajaisjuhlassa oli Osakunnan pyynnöstä sen edustajina kaksi entistä osakuntalaista. Kesällä 1895 oli Osakunta kustantanut kaksi stipendiaattia, toisen Pohjois-Karjalan, toisen Pohjois-Savon kunnissa kansanopistoesitelmiä pitämään.
- * *
Pohjois-Savon kansanopistoa on Osakunta kokonaisuudessaan kaikkein vähimmin auttanut. Mutta etenkin pohjois-savolaiset ylioppilaat ovat loma-aikoina yksissä neuvoin muitten paikkakuntalaisten kanssa tehneet voitavansa pitämällä maaseuduilla arpajaisia ja muita huveja sen hyväksi. Kuopiossa keväällä 1896 pidettyihin arpajaisiin Pohjois-Savon kansanopiston hyväksi kerättiin Helsingissä etupäässä entisten ja nykyisten osakuntalaisten kesken 600 markkaa, jotka lähetettiin suorastaan arpajaistoimikunnalle. Osakunnalta kokonaisuudessaan ei ollut muuta apua pyydettykään, kuin opiston kirjaston perustamiseen. Siihen antoi Osakunta 500 markkaa »entisten Kuopion lukiolaisten rahastosta», joka oli annettu Osakunnalle kansan kirjasten toimittamista varten. Varoja on tälläkin opistolla yli 30,000 markkaa.
Suuri voitto Pohjois-Savon kansanopistolle oli, että se sai johtajaksi maisteri Hjalmar Mikanderin sekä opettajikseen maisteri neiti Eva Hällströmin ja kansakoulunopettaja P. Ollilaisen, joilla kaikilla oli jo takanaan monivuotinen kokemus opettajatoimestaan Joroisten kansanopistossa.
Opisto avattiin syksyllä 1895 Maaningan pitäjän Halolan kylässä. Tämänkin opiston avajaisiin lähetti Osakunta kaksi edustajaa.
Pari kertaa on osakuntalaisilla ollut tilaisuus tulla hiukan lähemmin tuntemaan kansanopistolaisia ja huomata heissä kansanopiston herättävää ja jalostavaa vaikutusta. Ensi kerran se tapahtui Pääsiäisen aikaan vuonna 1896. Silloin teki lähes 400 karjalaista, miehiä ja naisia, huvimatkan Helsinkiin. Matkueen huomattavimmat jäsenet olivat Kontiolahden kansanopiston opettajat ja oppilaat. Näiden harvinaisten, mutta tervetulleiden vierastensa kunniaksi pani Osakunta Ylioppilastalolla toimeen iltaman. Siellä pitivät useat entiset ja nykyiset osakuntalaiset esitelmiä ja puheita, ja Osakunnan laulajat esittivät kvartettilauluja. Kansanopiston johtaja maisteri J. H. Hakulinen ja jotkut oppilaista pitivät myös puheita, ja oppilaat lauloivat yksiäänisesti isänmaallisia lauluja. Osakunnan naisjäsenet tarjoilivat illan kuluessa teetä. Tyytyväisyys illan viettoon ja hauskan tuttavuuden tekoon oli suuri molemmin puolin, sekä isännissä että vieraissa. Matkailijani pois lähtiessä olivat osakuntalaiset heitä saattamassa junalle ja laulain heille hyvästiä heittämässä.
Seuraavana kesänä Kuopion kesäjuhlaan kokoontuneet osakuntalaiset tekivät 4 päivänä heinäkuuta huvimatkan Maaningan kansanopistolle. Kun he laivallaan saapuivat kansanopistotalon rantaan, olivat oppilaat ja opettajat heitä laululla vastaanottamassa. Opiston johtaja, maisteri Mikander piti osakuntalaisille tervehdyspuheen, kertoen siinä muun muassa, mitä Savo-Karjalainen Osakunta on kansanopistoasian hyväksi tehnyt. Sitten syötiin oikein savolainen päivällinen kalakukkoineen, pannurieskoineen. Lehtori A. J. Mela piti hauskan luonnontieteellisen esitelmän. Kun matkailijat vihdoin palasivat laivalle, pidettiin vielä eron hetkellä puheita ja lauluja laulettiin sekä laivasta että rannalta. Opisto kaikkine laitoksineen teki miellyttävän vaikutuksen. Moni olisi mielellään tahtonut katsoa ja kuunnella opiston opetusta, vaan siihen ei niin loman aikaan ollut tilaisuutta.
Tällaiset tilaisuudet, joissa osakuntalaiset saavat omin silmin nähdä ja omin korvin kuulla sitä kansallista innostusta ja isänmaanrakkautta, jota kansanopisto on herättänyt sekä oppilaissaan että niissä kansalaisissa, jotka lähellä asuen ovat kansanopistoon tutustuneet, muodostuvat todellisiksi, nautintorikkaiksi juhlahetkiksi, joiden muisto on omiaan ylläpitämään ja lisäämään osakuntalaisten intoa ja rakkautta kansanvalistuksen siunausta tuottavaan työhön.
Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. V. 1897. Suomal. Kirjall. Seuran kirjapainon osakeyhtiö, Helsinki.