Saulin kuolema

Saulin kuolema. (1 Sam. kirj. XXXI.) Kirjoittanut Oskar Uotila

Verityötänsä päivän tehnehet

Ovat keihäs, miekka ja nuoli,

Vaan voittanut ei ole Israelin,

Ei Philistealaisten puoli.

Kera kolmen poikansa urhean

Saul ruhtinan-iskuja antoi,

Mut pitkäisen päivän rinnassaan’

Hän kummia tunteita kantoi.

«Mua Gilboan aurinko häikäisee.

Tää iltako lie vai aamu?

Mun silmissäin yhä väippyilee

Tuo eilinen Endorin haamu.»

Ja taistellaan yhä eellehen.

Sota Gilboan vuoria kaartaa.

Pojat Saulin kaikin on kaatuneet.

Philistea jo Saulia saartaa.

Saul sankari horjuu. Rintaan on

Hänt’ osannut nuolen kärki.

Kun sanoma siit’ oli levinnyt,

Rivit Israelin lasten se särki.

Lähin joukkio Saulin on surmattu,

Muut päällikön jättävät yksin;

Saul tappelutannerta tapailee

Asemiehensä kanss’ käsityksin.

«Tott’ ennusti, tottapa sittenkin

Tuo haamu luon’ Endorin lesken;

Tähän päättyvi matkani maallinen,

Kuninkaallinen työ jää kesken.»

«Se työ, joka tarkoitti elämää,

Ei omaa, erhettyväistä,

Vaan kansan, jonk’ ottanut Jahve on

Iki-omaksi kansoista näistä.»

Asemieheltä kuoleman-iskua pyys,

Luul’ antajan kiirehtivänkin;

Tää kielsi, niin miekkaansa lankesi Saul.

Asemies meni miekkaansa, hänkin.

Lähde: Uotila, Oskar 1911: Oskar Uotila’n kootut runoteokset: lauluja ja tarinoita. Julkaissut Pertti Uotila. Suomalainen kustannus-o.y. Kansa, Helsinki.