Satakieli (Hellén)
Satakieli. (Tarun mukaan) Kirjoittanut Immi Hellén |
- Kun tarhasta Eedenin ajettiin
- pois Aadam ja Eeva ennen,
- heitä seurasi koira uskollinen
- ja lintunen välkkyväsiipinen,
- moni muukin mukahan mennen.
- Vaan portilla enkeli estelee:
- »Jää luoksemme, satakieli!
- Siellä pahassa maailmassa mitäpä teet?»
- »Oi, laulelen lohdun säveleet»,
- sanoi lintunen hellämieli.
- »Minä teen sulle ensin ystäväntyön,
- jonka arvoa nyt et arvaa.»
- Ja hän kosketti kädellä hiljalleen
- höyhenpukuhun kullanvälkkehiseen –
- heti oli se tuhkanharmaa.
- Ei nurkunut muutosta lintunen,
- ei enkelin »ystäväntyötä»,
- vaan jäljestä Eevan ja Aadamin
- se liiteli sydämin sykkivin,
- näin ollen murheessa myötä.
- Ja ihmiset kulkivat maailmaan
- ja paljon nyt onnesta puuttui.
- Jota kauemmas Eedenin tarhasta
- he eksyivät maailman matkalla,
- sitä kovemmaks sydän muuttui.
- Satakielen laulelo turhaan soi
- sulohelkettä hellää, hyvää.
- Tyly kohtelu raukan palkkana vaan:
- moni herttainen laulaja surmataan –
- ei missään sääliä syvää.
- Sillä kieli sen pienoisen laulajan,
- joka sävelet sointuiset antoi,
- oli mielitty maailman rikkaitten,
- ja huippuna hienojen herkkujen
- sen juhliva pöytähän kantoi.
- Pakopaikkaa etsien lintunen
- nyt enkelin apua kiittää:
- kas, kullanvälkkeiset pukineet
- ois kätkön kauas jo ilmaisseet,
- vaan harmaja suojaksi riittää.
- Niin ihmisen tähden katkeraan
- satakielinen surevi silloin.
- Se kaihoo riemuja Eedenin
- ja sinne pyy tavi takaisin –
- oi, täyttyykö toivonsa milloin?
- Ei päivin rohkene laulella,
- vaan kaikki kun uneen vaipuu,
- se silloin vaikeroi murhettaan,
- kadotettua Eedenin onneaan.
- Soi laulussa kutsu ja kaipuu.
- Kun valvoo ihminen vuoteellaan
- ja raskas on rauhaton mieli,
- satakielen hän kuulevi säveleen –
- paratiisinsa muistavi kadonneen.
- »Sinne kutsutko mua, satakieli?»
1912.
Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.