Satakieli (Hellén)

Satakieli.
(Tarun mukaan)
Kirjoittanut Immi Hellén


Kun tarhasta Eedenin ajettiin
pois Aadam ja Eeva ennen,
heitä seurasi koira uskollinen
ja lintunen välkkyväsiipinen,
moni muukin mukahan mennen.
Vaan portilla enkeli estelee:
»Jää luoksemme, satakieli!
Siellä pahassa maailmassa mitäpä teet?»
»Oi, laulelen lohdun säveleet»,
sanoi lintunen hellämieli.
»Minä teen sulle ensin ystäväntyön,
jonka arvoa nyt et arvaa.»
Ja hän kosketti kädellä hiljalleen
höyhenpukuhun kullanvälkkehiseen –
heti oli se tuhkanharmaa.
Ei nurkunut muutosta lintunen,
ei enkelin »ystäväntyötä»,
vaan jäljestä Eevan ja Aadamin
se liiteli sydämin sykkivin,
näin ollen murheessa myötä.
Ja ihmiset kulkivat maailmaan
ja paljon nyt onnesta puuttui.
Jota kauemmas Eedenin tarhasta
he eksyivät maailman matkalla,
sitä kovemmaks sydän muuttui.
Satakielen laulelo turhaan soi
sulohelkettä hellää, hyvää.
Tyly kohtelu raukan palkkana vaan:
moni herttainen laulaja surmataan –
ei missään sääliä syvää.
Sillä kieli sen pienoisen laulajan,
joka sävelet sointuiset antoi,
oli mielitty maailman rikkaitten,
ja huippuna hienojen herkkujen
sen juhliva pöytähän kantoi.
Pakopaikkaa etsien lintunen
nyt enkelin apua kiittää:
kas, kullanvälkkeiset pukineet
ois kätkön kauas jo ilmaisseet,
vaan harmaja suojaksi riittää.
Niin ihmisen tähden katkeraan
satakielinen surevi silloin.
Se kaihoo riemuja Eedenin
ja sinne pyy tavi takaisin –
oi, täyttyykö toivonsa milloin?
Ei päivin rohkene laulella,
vaan kaikki kun uneen vaipuu,
se silloin vaikeroi murhettaan,
kadotettua Eedenin onneaan.
Soi laulussa kutsu ja kaipuu.
Kun valvoo ihminen vuoteellaan
ja raskas on rauhaton mieli,
satakielen hän kuulevi säveleen –
paratiisinsa muistavi kadonneen.
»Sinne kutsutko mua, satakieli?»

1912.


Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.