Sapatti

Sapatti. Kirjoittanut Kaarlo Uskela

Luotuansa maan ja taivaan,

mailmanmenon määrättyään,

väsyi Herra työhön, vaivaan, –

kuusi päivää häärättyään.

Heittäysi loikomaan,

raajojansa oikomaan,

sanoi: ”Nyt on lauvantai.

Teinkö liian kauan, tai

jatkaisinko työtä yhä? –-

Enkä viitsi – nyt on pyhä.

Taas kun alkaa arkipäivät,

unestani herättyäin,

töitäni kuin kesken jäivät

uutta voimaa kerättyäin

jaksan jatkaa, toimia,

ponnistella voimia.

Jos on onni myötäni,

kuten toivon, työtäni

mikään häiritä ei saata.

Vaan nyt tahdon hetken maata.”

Tuumi näin ja nukkui heti,

väsyneitä aivojansa

lepuutellen unta veti,

muistanut ei vaivojansa.

Suloist’ oli virua,

huomannut ei pirua,

joka astui tilalle,

pani kaikki pilalle.

Pirun haltuun luomakunta

jäi, kun Herra veti unta.

Herättyään Herra näki

kaikki perin muuttuneena.

Taivaallinen sotaväki

kuuli hänen suuttuneena,

kiukuissansa sähisten

kiroavan rähisten:

”Piru vieköön koko maan!

Min’ en koske mokomaan!

Ikuisesti vedän unta –

työskennelköön ihmiskunta.”

Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.