Sankarille

Sankarille.

Kirjoittanut Kaarlo Luoto


Sä nousit tarvittaissa, ennen et.
Et julki tuonut unelmia,
ja sulla sydän sulki aikehet
ja määrään johti askelia.
Ol’ omaan rintaas sulla syöpynyt
tään kansan huoli huomenesta,
ja okaitansa sorto heitellyt
tarhasta vihan kateisesta.
Maan vainovaltaa kävit vastahan
sä siellä missä lujin pylväs,
ja yksin voitti turman tuhoisan
sun tarmos luja, henkes ylväs.
Et oman edun työhön halpahan
sä käynyt säästäin eloasi
ja salaluihun lailla arkaisan;
ol’ urhon henki rinnassasi.
Vain vapaus sen hengen antaa voi
ja luja oikeuden tunto.
Ja lempi kansaan silloin vihannoi
kun kasvaa jalo sankarkunto.
On hyveet silloin sielun valtiaat
näin suurehen kun työhön johtaa,
ja siemen hyvä kukat loistokkaat
voi suoda, värin kirkkain hohtaa.
Sä vapautta pienen synnyinmaan
vaan ihannoit ja murhein huolit.
Sen eestä astuit työhön jaloisaan,
sen eestä elit, sille kuolit.
On suurta, pyhää sekä ihanaa
näin kuoloon käydä vapain rinnoin,
kun kansan eestä elon tarjoaa
sun laillas puhtain, jaloin innoin.
Tää lempes sulle urhon nimen toi
ja työhön kauniin kaijun antaa,
se mieliin vielä uskon nousta soi
ja vapauden lipun kantaa.
Sinulle siunaustaan huokajaa
tää kansa, muistaa taistelosi:
nyt nuku sulounta rauhaisaa
sylissä armaan morsiosi.
Jos milloin sankareista laulellaan
ja aatos silmää muistoin vyötä,
niin siellä aina nimes mainitaan
ja kuoloas ja urhon työtä.
Kun ajat heittää maihin varjojaan
ja unhon lumiansa yhä,
et unholaan jää sinä kuitenkaan,
on meille muistos’ aina pyhä.


Lähde: Luoto, Kaarlo 1908: Ristikon takana. R. Tuomi, Helsinki.