Sanansaattaja Marathonin taistelusta

Sanansaattaja Marathonin taistelusta. Kirjoittanut Richard von Meerheimb

Suom. Jalmari Finne.

Akropolis!

Oi pyhä linna jumalten,

Kuin loistavana nouset siniyöhön

Ja mahtavana mainit mulle:

On maaliin päästy...

Niin, maaliin ... viimein...

Nyt vaivu, heikko polvi,

Mi matkan juoksuun uuvuit...

Nyt tulvi esiin verivirta

Haavoista rinnan!

Hetkeksi vielä hengelleni siivet

Oi, luojat, suokaa.

Ma Ateenalle tahdon tiedon tuoda:

Maa on taas vapaa!

Persian uhkaavasta orjuudesta

Se pelastui...

On vapaa Kreikanmaa!

Jo herää, vartija! Sa portti avaa,

Ateenan muurein sisään minut päästä.

Ma voiton viestin tuon...

Tuon Marathonista...

Oi kiitos, vanhus! Olkaas vasten

Sa tue mua kuolevaa!...

Tuo vettä, jotta kielen kostutan,

Min tomu, päivän helle kuivasi...

Ja nyt, viel’ viime voimin ... kaiu...

Oi kalpa kilpeheni kalskahda

Ja levostansa nosta Ateena!

Hoi, tänne, miehet, vuoteiltanne!

Ja naiset, lapset herättäkää kaikki!

Hoi tänne, hoi!...

Oi, katso, ilon aavistus

Nyt meluavan joukon syytää kaduille!

Ei ... ei ... te rakkaat ... tyynnä vuottakaa,

Ei yksitellen ... kansalle ma kerron.

Poikanne hurmeissansa kaatui ... voitti!...

Niin, vielä suojaa, pyhä Hellas,

Pallas Ateene sua!

Herakleen voima terästävi vielä

Sen jäntereet!

Ja sykkii Argonauttain sankaruus

Povissa Hellaan miesten!...

Rohkeutta kyllä tarvittiin,

Kun hurjana kuin sula kultavirta

Tulisna saapui vihollisten ylivalta,

Kymmenenkertaa meitä suurempana.

Ja barbaareitten vahvat sotalaivat

Täyttivät koko meren ulapan.

Kauheine aseineen

Se näytti krokodiililta,

Mi suomuselkäisenä

Rannoilta Vähän Aasian

Läntehen lähtee

Ja kääntää peloittavan surmakidan

Hellaaseen päin!

Se turhaan ponnisti!

Minervan pojat syöksyi aseissansa!

Ja heidän kilpiin välkkyin kuvastuu

Barbaarikansan uhmailevat aseet.

Euboia huutaa. Eretreia vaatii kostoon!

Anteeksi suokaa, isät Ateenan,

Tuo leimuavan kiihkon villi liekki...

Vaan moisen sankarteon muisto saattaa

Taas eloon sielun voimat...

Ja kuolon tulon poistaa hetkiseksi.

Juomasta kiitos... maistui nektarilta.

Ateenan jaloin urho, maljan juon,

Sun maljas juon, Miltiades.

Miltiades, hän urhomielisnä

Jumalten suurten turvaamana

Vei pienen aseistetun joukkonsa

Kaupungin muurin suojasta

Ja urheana syöksyi tasangolle

Vastahan rautarintaa Persian.

Vanhukset, keskiyöhön katse luokaa,

Keskellä Kyteroonin vuoriseudun

On laakso, jonka suipentavat

Nuo Penos ja Pentelikon.

Se alangoksi laajenee

Taas Marathonin luona.

Jo kaukaa loisti meidän silmihimme

Keskeltä meren tyrskyin pauhaavain

Barbaarilaivastojen purjepilvet,

Ja rannikolla välkkyi sotateltat

Medialaisen Datoksen

Ja liittokumppaninsa Hippiaan,

Tuon, joka Ateenassa ennen valioi,

Vaan nyt ... on isänmaansa pettäjä.

Ja kas, kun Eos nousi rusoposkin

Vaahdosta aallokon

Ja laajan laakson asevälkkyvän

Se verhos aamuruskonsäteisiin,

Niin kuolonaavistus se meille kuiskas:

»Te ootte Styxin omat

Nyt pojat kaikki Attikan!»

Vaan Hellaan reipas rohkeus

Tuon kuoloon vihittyjen joukon täytti;

Ja barbaareitten tylsät mielet mursi

Voimakas tarmo Kreikanmaan;

Oot tosi sankari, Miltiades;

Sa kaikki punniten ja viisaana

Teit heikon jättivoimaiseksi,

Persian ylivoiman pakoitit

Pakohon lailla haavoitetun haukan,

Sa ajoit yhteen hurjat ratsukansat,

Niin, että sullottuina yhteen avutoinna

He miekkaa eivät voineet käyttää.

Vuoristo suojas meidän heikot joukot

Ja maahan lyödyt puut ne salasi

Näin ratsujoukon hyökkäyksen estäin.

Oi, kuule, kuinka kaikaa symbaalit ja ooboit...

Kas, tuolla vyöryy kautta laajan tasangon

Aseitten meri!

Me emme hyökkäystä vuottaneet,

Ei, niinkuin uljas uija syöksyy

Keskelle hurjaa tyrskyn pauhua,

Niin me!

Puolpiiriin käyden vuoren juurelle

Ja rientoaskelilla kiiruhtain

Oikea sekä vasen siipi kiitää

Kilpien, peisten keskustahan

Päin hämmästykseen jääpää vihollista.

Jo horjuu oikea ja vasen siipi

Persialaisten armeijassa...

Ne horjuu ... häilyy ... väistyy pakoon!

Ne kiitävät kuin kepeet antiloopit.

Me heitämme kuin tumman pilven

Nuolia, peitsiämme,

Ja ahdistamme heidät merta kohden.

Vaan heikontuipa keskustamme,

Sen johtaja vaikk’ oli sankarpari

Temistokles ja Aristides,

Ei voinut kestää sitä hyökkäystä,

Mi siihen sattui myrskyn voimalla

Aasialaisen sotarinnan keskustasta,

Mi kiilan lailla Kreikan syömen mursi.

Kaikuipa tuskanhuuto sivustoihin

Korvihin voittavien helleenein,

Kun apuun huusi veljet hädässänsä...

Me takaa-ajon sikseen heitimme

Ja lailla vahvan rautapaulan,

Mi karhunajossa näin yhteen kääntyy

Ja sulkee pedon julmaan syleilyynsä.

Niin näki voiton sokaisema Persia,

Ett’ takaa kimppuun hyökätään,

Ja oikealta, vasemmalta,

Pelastustiekin rantaan suljetaan!

Ja pysähtyipä Kreikan keskusta,

Paenneet peitset hyökkäykseen kääntyi,

Barbaarein pilkka vaihtui kuolonlauluun,

Kalskuivat kalvat, kallot murskaantui,

Ja falanginsa peräytyessään

Toisiaan jalkojensa alle murskas.

Ja Vähäst’ Aasiasta tullut ratsujoukko

Ylitse jalkaväen kiisi vimmattuna

Merelle niinkuin hiekka aavikon.

»Laivoihin! Pakoon!» kaikui huuto,

Päällikön ääni kesken taistelun.

Vaan pelastusta tuovaan rantaan kiisi

Jo ennen heitä pojat Kreikanmaan

Ja tuhansien hurmeen valuessa

Punaisna läikkyi meri Joonian.

On sotataltat, voittomerkit meidän,

Ja dromedaarit, elefantit kaikki,

Ja niiden tuomat aarteet itämaan,

Helmiä, jalokiviä, on meidän!

On Datis heidän johtajansa kuollut!

Ja Hippias, tue petturi, sai surman,

Hän hukkui suohon!

Kymmenentuhatt’ barbaaria kuoli.

Laivoistaan, jotka vuotti merellä,

Kiitävi kohta meidän satamaamme

Nuo kauniit, monihangat galeerinsa,

Ne, joissa oli kahleet meitä varten.

On niissä marmoria, joista aijottiin

Häpeämerkki meille laatia,

Vaan oman turmansa se onkin merkki.

Nyt olen loppuun päässyt!

Ja sydän väsynyt jo ilmoittaa,

Mun elämäni loppuhunsa tulleen!

Viimeisen kerran leuto tuulonen,

Mi liidät Jumalien pyhätöstä,

Kuin Elysiumiin mua kutsuisit,

Mun verhoo mailman sulo ihanuuteen,

Mun verhoo tuulahdukseen Kreikanmaan!

Ei, äiti, äiti ... armas, rakas äiti,

Miks itkusilmin maahan heittäydyt?

Ma olen Kreikan suurin sanantuoja...

Sa olet äiti pojan urhoollisen...

Ja ... maa ... on vapaa!...

Ma mitä enää huolin maailmasta.

Suo kätes ... kätes mulle ... armas äiti...

Ja pääni nosta sa,

Tuo kuoloon valmis pää...

Se käännä sinne ... missä kuolemattomuuden saimme,

Katseeni sinne suuntaa, miss’ on voiton tanner,

On Marathon!...

Lähde: Lausunto-ohjelmaa. 1920. Kaunoluvun opetusta ja esitystä varten koonnut Onni Savola. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.