Salojärvi

Kirjoittanut Antti Rytkönen


Kun aamu aukee
ja vaarojen rintehet loistaa,
ja usvat haihtuu,
ja syvyyksien pohjaan
väre elämän kulkee,
sä silloin heräät
ja kullassa aamun
kalvosi kuultaa,
ja suuri, ääretön
on sun rintasi riemu.
Kun pilvet tummat
sun taivahas peittää
ja usvat raskaat
kalvosi kattaa,
ei päivän terää,
kumotusta ei kuun,
ei tuiketta tähtein,
näät ympärilläs
vain vuorien hahmot harmaat,
ankara silloin
on syvänteittesi
mittaamatonten
äänetön tuska.
Kun myrskyt soivat
ja pitkäinen jylisee,
salamat sinkoo
ja tuliset kielet
sun kalliopaatesi pirstaa,
sä silloin nouset
syvänteitäsi myöten
ja suoraan vyöryt
ja järkähtämättä
sä vasten vaarojen
jylhien jyrkänteitä.
Ja valtava on
syvänteittesi voima.
Kun päivä painuu,
myös taistelun jälkeen
taukoaa myrsky,
ja rintasi kuvastaa
kalliorannat
ja rytöiset hongat
ja lempeät lehdot,
ja pohjalla kaiken
äärettömyyksissä
päilyy kirkas
korkea taivas,
ja rajaton on
syvänteittesi rauha.


Lähde: Rytkönen, Antti 1930: Yksinäisyyden sävel: runoja. Otava, Helsinki.