Salaisuus (Harmaja)

Salaisuus. Kirjoittanut Saima Harmaja

Sireenimaassa tuuli viivähtää

ja tienoon täyttää tuoksunkyllyydellään,

kun sinipunan hohtoon liian hellään

ihanat tertut värähdellen jää.

Pois käännyn, sillä enää kestä en.

Mut puutarhasta väikkyy silmihini

jo lemmikkien armas taivaansini

ja esikoiden paiste kultainen.

Vei sinne perhon onnenherkkä lento.

Myös narsissien kukka lumenhento

niin ylväin varsin maasta kohoaa,

mut katsettaan ei nosta ihanaa.

Se, sääliväinen, terälehdin hienoin

ei enää henno mua järkyttää,

mut kun sen kasvot käännän sormin vienoin,

se suoraan sydämeeni hymyää.

Nyt uupuneena sineen liian hentoon

lehahtaa perho lemmikeiltä lentoon,

ja sireenien hellään syvyyteen

se vajoo loistavine siipineen.

Ja silloin lauluun puhkeavan kuulen

ma peipposen, ja sävelhyrskyihin

sen pienen rinnan pakahtuvan luulen.

Ei lemmen riemu jumalallisin

noin soida voi, ei suvivirsi syvin.

Ah, silmin autuudesta hämärtyvin

ma näen: salaisuuden viimeisen

se tietää, peippo! Koska tiedän sen?

Lähde: Harmaja, Saima 1935: Sateen jälkeen: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.