Sakari Topeliuksen muisto

Sakari Topeliuksen muisto. (Satavuotisjuhlaan). Kirjoittanut Immi Hellén

Tammikuuta neljästoista –

heljästi se soinnahtaa!

Eipä päivää meillä toista

niin mi mieltä innostaa,

nostaa riemun lakeen asti,

loihtii kukat kunnaillen,

saapi soimaan ihanasti

muiston kultakantelen.

Tammikuuta neljästoista

syntyi pieni poikanen.

Sata vuotta – ei ne poista

muisteloa lapsen sen.

Siunasipa Luoja lasta,

nousta antoi valohon,

sille syttyi taivahasta

into työhön jalohon.

Kanteleen soi Luoja käteen,

sillä soitti Suomellen,

suuntas kirkkahimman säteen

sydämihin pienoisten.

Loihti meille tarulinnat

häikäisevän hohtoisat,

nosti riemun, sytti rinnat,

aukoi ukset uljahat.

Hän on meidän, hän on lasten,

meille työnsä antoi hän. –

Välkkää huippu Rastekasten

eessä poron kiitävän.

Pilviparrat, Rutimotkin

saloillamme huminoi,

pikku Matit, Anterotkin

tanhuvilla teutaroi.

Luonnonkirja, kirja Maamme,

sadut, runot ihanat!

Niissä neuvot suuret saamme,

helmet kullan kirkkahat.

Uutterasti poimikaamme,

että sydän avartuis,

että armas isänmaamme

karu, köyhä rikastuis.

Eipä pirttiä niin pientä,

miss’ ei sua tunnettais.

Kiertää soittos Suomennientä,

siunatahan muistoais.

Toukosi jo tekee terää,

nostaa päätä valohon,

meissäkin jo halu herää

työhön, toimeen jalohon.

Vielä sinijärvet päilyy

vuosisatain vierren pois,

niinpä työsi meillä säilyy,

muistos himmetäkö vois?

Vaikka kotiturpeen alle

soittajamme painui pää,

kansallesi kaihoovalle

muiston kannel heläjää.

1918.

Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.