Sairas Sulamith
Sairas Sulamith. (Korkeasta veisusta) Kirjoittanut Eino Pakarinen |
- Oi, miksi menit Salamith? Et ollut vierelläni,
- kun keskiyöllä heräsin ja etsin kädelläin!
- Vain nuoren ruumiis tuoksu jäi ja vartes valkean,
- mä sijan tunnen vuoteessa ja itkuun ratkean.
- Käyn ulos yöhön etsimään, mä kadut, kujat käyn,
- ei kukaan sua nähnyt oo, ei missään sua näy!
- Oi, eikö kukaan huomannut? Kuin hän ei kukaan muu,
- kuin tähdet hällä silmät on, kuin verihaava suu!
- Oi, monta yötä vartosin mä turhaan, tullut et,
- mun seuraa sielu myötäsi, jos missä kulkenet.
- Nyt viime yönä nukahdin ja kuulin: kolkutit,
- mä nousin, oven avasin, vaan pois on Salamith!
- Oi, miks et hieman vartonut, oi, miks niin arka oot,
- nyt jaksan taasen valvoa, nyt unet paetkoot –
- Oi, eikö kuiskaa sydämein, min mennessäsi veit:
- oi, Salamith, oi Salamith, niin pahan työn sä teit!
- Oi naiset, miehet Juudean, jos missä näätte vain
- kauneimman naisen kulkevan, hän on mun armahain!
- Te silloin hälle lausukaa: jo palaa, Salamith,
- on kovin sairas lemmestä, voi kuolla Sulamith!
Lähde: Pakarinen, Eino 1928: Laulu ja elämä. Liikepaino, Turku.