Sairas
| Sairas. Kirjoittanut Saima Harmaja |
I
muokkaa- Pienet ja kärsivät tähdet
- katsovat kaupunkiin.
- Olen niin väsynyt tänään
- tuskiini hiljaisiin.
- Kerran, kauan sitten
- palavaa unta näin.
- Taivaalla hulmusi tähdet
- ylleni syöksähtäin.
- Siitä on liian kauan.
- – Nyt minä rukoilen
- vain, että tänään saisin
- nukkua vähäsen.
II
muokkaa- Vain eläimet valittavat,
- minä en saa valittaa.
- On pimeä, pimeä maa.
- Ja kuolema hiipii ympäri
- ja saalistaa.
- Minä olen ihminen. Rinnassa hirveä nyyhkytys
- kuuntelen, kuuntelen kulkua kahisevaa.
- Minä olen ihminen. Kuulkoon Jumala sydämeni huudon,
- kuolema, hiipivä kuolema ei sitä kuulla saa.
III
muokkaa- Oi Jumala, siipeni murtuneet
- ota käsiisi ihmeellisiin!
- Olen lentänyt liian kauas,
- olen lentänyt eksyksiin.
- Olen lentänyt siivin voitollisin
- läpi ilmojen häikäiseväin.
- Tuhat aurinkokuntaa kiersin,
- joka ainoan taivaan näin.
- Nyt rajalla viimeisen taivaan
- ja rajalla kuoleman maan
- minä vapisen enää hiljaa
- ja rukoilen, rukoilen vaan.
IV
muokkaa- Niin kauan, niin kauan jo makasin näin,
- pää raukea ikkunan valoa päin.
- Pilvet liukuvat taivaalla,
- metsä on himmeä tuskasta.
- Niin kauan kuin muistan jo makasin näin,
- pää pilvien lentoa päin.
- Oi olenko kuollut, Jumala,
- kun en enää kaipaa haudasta,
- kun ei vapise siipeni murtuneet
- vaikka pilvien nousun nään.
- Oi Jumala, olenko kuollut jo,
- kun en välitä, nouseeko aurinko,
- vai laskeeko hämärä ikuinen
- yli vuoteeni lämpöisen.
Lähde: Harmaja, Saima 1932: Huhtikuu: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.