Ruumishuoneessa

Ruumishuoneessa. Kirjoittanut Kaarlo Uskela

Mies kuolleitten seurassa kuumeessa hourii,

ja vieressään kylmiä ruumiita kourii.

Hän pimeessä vilusta vapisten värjyy,

ja nousee ja kolkolla äänellä ärjyy:

”On oikeus maassamme tallattu tomuun,

on vapaus vaihdettu rosvojen romuun.

Lain miekkaan on tarttunut ryöväri raaka,

on roistojen vallassa oikeusvaaka.

On miehuuden merkkinä verinen vaate,

ja kosto on konnien ainoa aate.

Sen tulos on tuhannet tuomiot turhat

ja syytökset väärät ja oikeusmurhat.

On työväenluokalle turmio tullut,

kun riehuvat pyövelit, hurmeesta hullut.

Kun raadellen raivoaa ryövärin renki,

on halvassa hinnassa heikomman henki.

Me kärsimme vääryyttä, kärsimme nälkää.

Te voititte, mutta vain hetkeksi! Älkää

te uskoko: työväki tahtoonne taipui

ja oikeus vääryyden valtahan vaipui.

Ei, oikeus elää, se ei ole kuollut,

ei mammonan saastaista saapasta nuollut,

ja työväki vielä on nouseva kerran!

Voi teitä, kun saatte te orjasta herran!

Te hyökkäätte heikomman kimppuhun takaa

ja pieksette miestä, mi maassa jo makaa

ja vaivoin vain päätänsä kohottaa jaksaa.

Sen saatte te, saatanat, kalliisti maksaa!

On aurinko laskenut, synkkä on yö nyt,

ja peikkojen mellastushetki on lyönyt.

Vaan valoa vapisten pelkäätte, peikot:

kun aurinko nousee, on voimanne heikot.

Voi teitä, kun kerran on koittava aamu!

Kun haudasta nousevi murhatun haamu,

ja kohtalo kaiken tään vääryyden kostaa

ja sorretun sortajan paikalle nostaa!” –

Nyt sortuvi äänensä, voimansa nääntyy

ja kasvonsa tuskasta kauheesti vääntyy.

Hän horjuvin askelin astuvi loukkoon

ja kuolleena kaatuvi ruumiitten joukkoon.

Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.