Ruotsalainen ja Suomalainen

Ruotsalainen ja Suomalainen. Kirjoittanut Josef Julius Wecksell

Suomentanut Uuno Kailas. Ruotsinkielinen alkuteos Svenskan och Finskan.

Ruotsalainen.

Nuori urho, auraltasi vasta tullut hurjin päin,

Vanhan varusniekan urhon peisten-taittoon haastat näin.

Olet nuori, kokematon, ensi vuoron siksi saat;

Muista: käsi koeteltu iskut iskee voimakkaat.

Suomalainen.

Nuori olen, ylpeäkin siitä: ikinuorna sain

Laulaa kauneutta unten, muiston ihmemaailmain;

Hetkeäni varroin – tullut on se nyt kuin pitkäinen,

Näet, kuinka halveksitkin, kypärpää, sen kalveten.

Ruotsalainen.

Tulet tarun hämärästä tervasroihu kädessäs,

Keskipäivän loisteess’ olen – vuosisadat edelläs.

Riennä, vaan jos voittaa mielit, ota vastaan kiitoksin

Tähkäpäitä vainioni, vuosisatain valvatin.

Suomalainen.

Sull’ on laulun latvakukat, ylhät aarteet aatteiden,

Suomen rakkaus on mulla – enpä osaa vaihtais, en.

Kohta aukee hauta, vartoin kylmenevää sydäntäs,

Jätät aartees kansalleni – minä olen perijäs.

Ruotsalainen.

Viel’ on sydämeni terve, tuhansissa sykähtäin;

Usko, totuus sinullekin puhui minun äänelläin.

Huomenna jos voiton lipun minun haudallani näät,

Haudan yötä pimeämpään pimeyteen itse jäät.

Suomalainen.

Niissä tuhansissa sydän elää ilmastani kait;

Uskon, totuuden jos annoit, sotureita niille sait.

Kului, katkee soittos kieli, – eivät kuole virret ne,

Joita kerran soitit täällä, lapsuudessa kansamme.

Ruotsalainen.

Jos ne elävät, mä elän; kaadut minun kaatuissain.

Vielä mestarisi olen, sinä oppipoika vain.

Ylhät vallat päämme päällä punnitsevat työni, työs –

Pisin, uskollisin työ on taivaan rakastama myös.

Suomalainen.

Totuus, Vapaus ja Laulu vievät meidät jumaliin

Soittain kielten kultalyyraa, syttäin elon sydämiin,

Sävel isänmaasta silloin muita ihanammin soi;

Miten muukalainen täällä todesti sen soittaa voi?

Ruotsalainen.

Tulin siemenenä – olen myrskyluodon tammi nyt,

Täällä noussut, tätä maata synnyinmaana syleillyt.

Jaksanet, niin kisko irti, heitä mereen kuohuvaan –

Puoli Suomeamme seuraa mua hautaan, unholaan.

Suomalainen.

Seison maani sydämessä – honka, iät vihertäin;

Jylhän korven unhoss’ elin jäisin verhoin – terveeks jäin;

Kevät saapui, Suomen sydän toivoo, hehkuu, rakastaa –

Latvas varjon yli verkkaan nuori pääni kohoaa.

Ruotsalainen.

Peitset pois – on timantista kärki niiden kummankin.

Iäinen ne meille antoi totuutensa taistoihin.

Kilvan maata rakastamme, itse ikuistuen niin –

Katso, suurin uhri puhkee ihanimpiin kukkasiin.

Lähde: Suomen kansalliskirjallisuus. 1936. Osa 10. 1800-luvun ruotsinkielisiä runoilijoita ja kirjailijoita. Toimittaneet E. N. Setälä, V. Tarkiainen ja Vihtori Laurila. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.