Ruot’-Jussi

Ruot’-Jussi. G. Frödingin kokoelmasta ”Räggler å Paschaser”. Kirjoittanut Gustaf Fröding

(Jääske haasti viisii jääskentänt U. T. S[irelius].)

Muistaha mie Ruot´-Jussi.

Hää ol´ ruot´ukko siell Rouheelass ja muuttel´ tallost talloo ympäŕ vuotta – oleksel´ enimittäi vaa suuriss talośs, pienemmiss senku vaa pistäikse. Monjaiss paikośs eijj ollt ku neljätoist päivää eikä missää hää oikee kotteitunt.

Enimmäksee hää sai assuuksee huonoḿmass sopess, mikä hänele vaa voitii löytää – hää ku ol´ nii ilkijä ja ruokoto, jott ei häntä ihmisiss voitu kärsii. No en – herra varjele! – oo näht rähnäsempää ruumista! Ol´ semmone tutiseva, viistoo mänevä, koukkuselkäne ja vääräsäärine mies. Pää ol´ vinokieross ja nenä ol´ pitkä ja levijä, silmät kassoit haapaa ja alaleuka ol´ suur ja neliskolkkane. Käśvarret riipottiit pitkält alas polvii ja nyrkit olliit ku sontatarikot.

No ei häntä justii ihmise näköseks osant sannoo – enemmä hää ol´ kallallee vieritety närreekanno ja oikee sanimalise – näköne ja sielustaa hää ei justijaa olit enemmä eistynt ku vanha rähnäne suś, mikä eijj ennää mihikää kelpaa.

Ei sitä oikee tient, mitä hänest pitt´ ajatella, ku ens kerr näk tuleva maantietä myöte. Parraite sitä arvel´, jott se ol´ vanha piru isse: siin riippu paikka paikast seläss ja koiviss. Kurottel´ ja vääntel´ issijää joka askeleell, ku otti. Pitkä harmaa tukka riippu silmill ja leuvvall ja suumällist tirsku veś yynää.

Jos hänelle siitt tek hyväpäivä, ni hää käännäis pois ja sylkäś ikkää ku ilkkuuksee. Kuul ain, ku hää mäń ja syleks ja haukkuu mutiś nii kauvva, ku hää luul kuuluva.

Ei hää taas osannt niittää tehä ruuvvastakkaa, minkä hää sai – eikä hää sunkaa koittantkaa. Ku hää ol´ viel nuoŕ, ol´ häntä lyöt kepill, jott saaha työhö. Sev verra se autto, jott hää saatii hakkaamaa vähä halkoi nii kauvva, ku jokkuu kasso päält, mutt ku hää vaa jäi taas isseksee, viskaś hää kirvee hiitee ja mäń luhtii ja vettäiś pitkäksee. Nii jott se selkäsauna, minkä hää sai, tek häne vaa häjyks ja jänist siitt ihmisii yynää – yhtä laiska ja issepäine ol´ hää ja jäi ennallee.

Ainuva, minkä hää pit´ jonkuu verosen, ol´ ruoka – puuro, maito ja pannupaisti – vot siin ol´ se korkei, mitä hää maailmass ties ja tuns. Mutt jumala armaha! – jos vaa puuro ol´ pohjaa palant, sillo hää viskas puurokupi pitki lattijaa ja alko syleksii ja noituu. Niinikkää ol´ hää hyvi kärkäs näpistelemmää ja varastammaa, minkä vaa tapas ja puhtaast häijjyyvestää vaa.

Monet tuumasiit, jott´ei se ruoja ollt ruokajaa väärt – ei moise otukse oiś pitänt saaha ellääkää. Ei hää millokaa ees kiittänt kaikest siint, mitä ihmiset hänelle ol´liit tehneet ja kaikk häness ol´ ilkijää ja katteellista.

Mut mie oo tuumant niinikkää, jott ku jokkuu jo alkujaa o´ viinnoo kiertyrit ja kokkoo kolhittu ruumiiltaa ja sielultaa, ni ei herra nähköö ookkaa helppoo ellää ihmisiks, voiha se Ruot´-Jussi olla paras mikä hänest missää tappauksess tulla voi. Se o´ liijjaks vaajittu, jott alkujaa sokija pittää nähä, kuuro kuulla ja ramma kävellä – ja eikhä sekkii lie mahotonta, jott semmone, joka o´ ilkijän syntynt, tuliś hyväks.

Toiseksee ni kyll Ruot´-Juhanass ol´ hyvvyyttäkkii ja yks ystävä hänell ol´ koko maailmass, vaikk se vaa ol´kii vanha, ihmisille vihane rakkikoira, joka maleks ympäŕ Hämälälä puolell pitäjää. Kaikkii ihmisii se haukku ja ku kiin pääś, ni kyll se puŕ – mutt Ruot´-Jussi ja hää ol´liit hyvvii ystävii. Ukko varastel´ makupalloi koiralle ja tää ol´ ukolle ratoks ja seuraks – hyö ol´liit ikkää ku kaks veljestä.

Monta kertaa oom mie näht höijjä molempii laiskoi elukkoihe makkaava messäliepeell – ja miu mielestäi ol´ yhtä mahollista, jott siin makaś kaks pahaks potkittuu rakkikoiraa, ku kaks vanhaa ränsistynyttä ruot´ukkoo. Hyö eivät olleet missää kotonnaa täss maailmass ja kumpanekkii hyö ol´liit ihmisvihol´lissii koko maailmaa kohtaa ja sentakkee hyö pysyttel´liit yhess.

Lähde: Fröding, Gustaf 1895: Valittuja runoja: kokoelmista ”Guitarr och Dragharmonika”, ”Nya Dikter” ja ”Räggler å Paschaser”. Suomentanut Yrjö Weijola. Tarkastanut ja lyhyellä luonteenkuvauksella varustanut Kasimir Leino. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.