Runolaulu Valtiopäiväin määräämisestä Vuonna 1863

Runolaulu Valtiopäiväin määräämisestä Vuonna 1863. Kirjoittanut Albert Kukkonen

Iloinen on ilmotella,

Josta aijon kirjotella,

Kansan kasvavan etehen,

Tulevaisten tunnustella.

Kuin on arvonen asia,

Sekä uusi aikakausi

Meitä kohti koittamassa,

Jok’ on suotu Suomellemme,

Saatu toivottu sanoma,

Aika tietä annettuna,

Päivän-määrä määrättynä,

Millon saavat Suomen säädyt,

Joka luokasta luetut,

Valtiolle valmistetut,

Kokoontua kohdastansa,

Niille juhlille jaloille,

Aivan suuri-arvosille

Joit’ on päätetty piteä,

Kaupungissa kuulusassa,

Herttasessa Helsingissä.

Tämä sanoma sulonen,

Sekä aika arvollinen,

Josta toivomme olevan,

Monen kohdan korjausta,

Isän maalle uudistusta,

Sekä kielen että mielen,

Että armoin asetusten,

Aina edes-auttasivat,

Niinkuin lasta kasvavata,

Miehen teille mieltyvätä:

Eikös ainetta ilohon,

Ole tässä oivalailla

Suomen suurelle väelle,

Että kaikuu kauvemmaksi

Mataloihin majohinkin!

Tätä aikaa ikävällä

Ovat kaikki o’ottanehet,

Suomalaiset suosiolla.

Eipä syyttä Suomalaiset,

Ole kauan kaivannunna,

Valtapäivää vaatinunna,

Kosk’ on vuosia kulunna,

Jäänyt tuonne jälki-puollen,

Vuotta neljä kuudettakin,

Jollon Suomelle suvaittiin,

Arvo suuri annettihin

Vallan päivien pitohon.

Eikä ole sitte suotu,

Sitä suosioo suvaittu,

Jota on kansa kaivannunna,

Sekä toivonut tulevan.

Tämän saikin suosiolla,

Antoi meille armollisen,

Keisarimme kehoituksen,

Että saavat Suomen kansa,

Joka säädystä sopia,

Aivan tänä aikanakin,

Valtiolle valmistua.

Vaan se oisi toivottava,

Valitessa valittava,

Että sinne sattuvaiset,

Olis järjeltä jaloja,

Isän maalle innokkaita.

Jotta puhuu pulskeasti,

Kaikki kansan kaipaukset,

Pienimmästä suurimpahan,

Antain alhaisten asiat,

Ylimäisten ymmärrellä,

Monen miehen mietintöhön.

Sekin seikka muistakaatte,

Valitut valtio-miehet,

Ettei teitä itse-tähden,

Vaan on kaiken kansan tähden,

Valloille vaadittuna,

Kokoukseen kutsuttuna.

Nytpä saavat Suomen miehet,

Huutaa huraata jalosti,

Anella nyt armahasti,

Toivoo’ onnea totista,

Niille juhlille jalolle,

Aivan suuri-arvosille,

Että oisit onnelliset,

Tarkotuksen täyttämähän,

Niillä korkeilla sioilla,

Isosilla istumilla,

Vahvan valtikan edessä!

Empä taida enempätä,

Sanella runo-sanoja

Asioihin arvosihin,

Jonka viisahat paremmin,

yleisesti ymmärtävät.

Eikä ollut ainehena,

Tätä neuvoksi sanella,

Viisahille viritellä;

Vaan ol’ aineeni ilosta

Suomen kansan suosiosta.

A. Kukkonen.

Lähde: Tapio 8.8.1863.