Runoilijan laulu (Ibsen)

Runoilijan laulu.

Kirjoittanut Henrik Ibsen

Riemun, leikin lempee paikka

puisto tää on paahteinen:

mitä siitä, syksy vaikka

murtaa toivot keväimen.

Ylläsi kuin valkosumu

häilyy kukat oksillaan, –

huomenna ne tuulen humu

siroitelkoon maailmaan.

Miksi kesken kukoistusta

ajatella hedelmää?

Miks on mieles murheen-musta,

huokaat elon hyörinää.

Linnunpelätit miks soivat

päässä rumain riukujen?

Veikot hilpeet, linnut voivat

laulaa lailla tiukujen!

Suojasta miks kukkatarhain

karkoittaisit lintusen?

Suo sen viedä toivees parhain

palkaks sulo-laulujen.

Heelmä myöhäinen jos vaihtuu

lauluun, niin sa voitot vaan;

muista, että hetket haihtuu;

kohta halla hyytää maan.

Tahdon elää, riemurinnoin

laulaa kunnes kuihtuu maa; –

heittää sitten nuoruus-innoin,

mi ol’ kerran ihanaa!

Portti auki; laitumelle

käykööt laumat nälkäiset;

kukan taitoin, sama kelle

jäävät kuolleet tähtehet.

Lähde: Maailman lyriikkaa: runosuomennoksia. 1922. Aarni Kouta. Otava, Helsinki.