Runoheponi

Runoheponi Kirjoittanut Sándor Petőfi

Suomentanut Paavo Cajander.

Ei hepon’ ole rodust’ Englannin,

Ei hoikkasääri eikä kaitaluinen,

Ei Ala-Saksastakaan syntyisin,

Jykeä, karvanilkka, paksu, puinen.

Magyari-varsa runohepon’ on,

Magyari-verta karvakin sen säihkyy!

Ett’ ihastellen säde auringon

Sen silkin hienoill’ lautasilla läikkyy.

Se kasvanut ei talliss’ ole lain,

Ei koulunkäynyt, säätyhevon lailla;

Se vapaan ilman laps on, ja sen sain

Ma Kumanian aukeill’ aromailla.

En sitä konsanaan ma satuloi,

Ma ratsastaissa loimell’ istun vainen;

Mut kun käyn selkään, lentää se min voi,

Se, näet sä, salaman on heimolainen.

Se mielukkaimmin pusztahan mun vie,

Siell’ aava nummi on sen kotopaikka;

Se vainun saa jo, kosk’ on sinne tie,

Jo hyppää, hirnuu, tömistää yht’ aikaa.

Pidätän aina kyläin kohdallen,

Miss’ impiä on kuni mehiläistä,

Ma kauneimmalta pyydän kukkasen,

Karautan taas kuin tuuli poies näistä.

Näin hepoin mua vie, kun käskyn saa.

Se saattaa pois mun vaikka maailmasta;

Suu vaahdoss’ on, ja ruumis suitsuaa

Vaan innost’ eikä pelvost’, uuvunnasta.

Ei runohepon’ uuvu konsanaan,

Se uupua ei saa, on kielto hällä;

Näet pitk’ on mulla matka päällä maan,

Ja toivojeni määrä etähällä!

Tavoita, hepo, virkku temmoppas!

Ja vuorien ja hautain yli kiidä!

Jos vihamiehet estää kulkuas,

Niin rajutuulen lailla sorra niitä!

Lähde: Petőfi, Sándor 1892: Runoja: ynnä Petöfin elämäkerta. Suomentanut Severi Nyman. Werner Söderström, Porvoo.