Runoelma (Laine)

Runoelma, Opettajakokelas Hanell’in sepittämä ja lausuma Runebergin syntymäpäiväjuhlassa. Kirjoittanut Juho Laine

I.

Ken sysännyt on syrjään tehtävänsä

Ja jouten istuu arki-iltoansa? –

Mä olen äiti – suokaa anteheksi –

Nyt vaieta mä tahdon hetkiseksi

Ja muiston’ aikoihin luon menneisihin,

Oloni riemuihin ja murheisihin.

Mä poian sain – hän soitti, lauloi, kuoli! –

Mun valtaa äitin riemu, äidin huoli.

Sydäntä äidin säilyttäiskö rintain,

Jos synnyinpäivänään en armahintain

Mä muisteleisi lapsikultaistani,

Mun suurta, verratonta poikoani.

Hän pääsi kuuluksi ja arvoisaksi,

Mainetta, kunniaa sai köyhän lapsi,

Ja kau’as kaiku kanteleensa ensi,

Se etelään, itään ja länteen lensi.

Vaan ääni tuon jos missä matkusteli,

Se armautt’ ain’ äidin kertoeli,

Näin halvan, köyhän äidin armautta.

Oi lapsein verratonta rakkautta!

II.*)

Kerran vielä Suomessamme

Väinön aika koitti,

Runeberg kun laaksoissamme

Kanneltansa soitti.

Huojenteli huoliamme,

Viritteli toivojamme

Kaiku kauno kanteloisen,

Soitti päivät kunniamme,

Vaivat urho-aikoinamme

Kannel Väinämöisen toisen,

Lauloi lempilaaksojamme,

Siintäväistä taivastamme,

Lauloi laskut aurinkoisen,

Kuvaeli kunnahamme,

Ihanuudet metsälammen,

Yönki kullan kuutamoisen.

Sävel sydämestä läksi,

Sydämihin koski,

Lietsoi rinnat lämpimäksi,

Mielet maasta nosti.

III.

Syntyköhön yhä eespäinkin neron lapsia sulle,

Äitimme Suomi sa! Näin sun arvosi, loistosi kasvaa,

Kunniahan sekä suuruuteen sinä astut jalosti.

Kirkkaammin tulevaisuuteis, kuin koskahan ennen,

Päilyy, poistavi vastukset yhä toivosi tieltä,

Lastesi lempi sun raivaa polkusi riemujen voittoon.

*) Värssyt osaksi mukaelmia.

Lähde: Päijänne 13.2.1879.