Runoelma (Hirvonen)
| Runoelma. Lausuttu suru-huoneella, lähellä Iisalmen seurakunnan hautausmaata, saatettua viimeseen lepoon valtiopäivämies Pekka Kumpulaisen viimeiset jäännökset. 18 2/4 80. Kirjoittanut Isak Hirvonen |
- Avatun haudan luona
- Taas kansa seisahti
- Ja kyynel-virran vuoma
- Sen kummun kasteli;
- Sen parvi pieni piirti,
- Sen sulki seura suur;
- Taas tuoni sinne siirti
- Kallihin kaivatun!
- Ja partahalla haudan
- Olj’ rivi rakkahin:
- Leski ja lapsi-lauma,
- Veli ja sisarkin,
- Ylhäiset ystävänsä,
- Ja veljet vertaiset
- Sinn’ suljit siunattunsa,
- Laittoivat levollen!
- Tään haudan hiljaisuuden,
- Tään tuonen tyvenen
- Sumusta synkeyden
- Elämä etsinee;
- Se Elämä on Kansan
- – Se sama sanat suo
- Kun mainii muistoonsa
- Ja kaipausta luo.
- Matkustaja, mi riennät
- Kehdosta hautahan,
- Tään lepo-sijan löydät,
- – Seisahdu katsomaan!
- – On Kumpulainen kuollut,
- – On Pekka mennyt pois!
- – Hän jalo Kansalainen,
- – Niin taivas sen nyt soi!
- – On kuollut Kumpulainen,
- – On Pekka mennyt pois;
- Hän jalo kansalainen
- – Melkeenpä verraton
- Aikansa eläjistä,
- Seasta säätynsä;
- Lieneekö olevista
- Monikaan vertansa?
- Iisalmi itse tuntee
- Ja arvaa ansiot
- Ja syvemmälle sulkee
- Muistonsa mainiot,
- Ja Suomi hälle suonee
- Historian lehtiä,
- Myös muisto-merkin luonee
- Kansamme – kasvava!
- Mutt’ mikäs ois se muisto
- Parahin pysyvä?
- Oisiko rauta-harkko
- Tai kivi kiiltävä?
- Tuo hohto hopeainen
- Tai kulta kuultava?
- Tuo tiamantti moinen
- – Tai kukka kasvava??
- – Hm! hengetöntä, halpaa
- Tää koru kaikki on!
- Ja mitenkähän kelpaa
- Esine eloton?
- Vaan henki historiassa
- Ja Sydän Suomen maan
- Kansassa kasvavassa
- On vakain muisto vaan.
- Ei sitä ruoste raiskaa,
- Ei tuli turmele,
- Ei kaada kateuskaan,
- Ei sota sortele,
- Vuosi-tuhanten takaa
- Mies, moine muistetaan;
- Kas se on muisto vakain,
- Kas sitä lemmitään!
- Pauhaapa Palois-virta,
- Sanoopa seutuistaan,
- Ja Poro-veden rantaa
- Kuvastaa kukkulan:
- Siell’ piirin parantaja
- Ja runsas rohtota,
- On kansakoulut kanssa
- On kaunis kauppala!
- Niinikään Nero-niemi
- On saanut saareksi,
- Kanava kaunis viepi
- Ja tuopi toistaksi:
- Tavarat taannemmaiset,
- Ne vuoroin vaihdellen,
- Halumme kaikenlaiset
- Muu’alle muutellen.
- On luonto Luupu-veellä[1]
- Muotonsa muuttanut,
- Kuin monin kerroin niellä
- Sai Pekan perinnöt
- – Siel’ tuhat niitto-miestä
- Heinässä hilpasee
- Ja Pekan perinnöllä
- Hurraata huutelee!
- Jaa, hetket Helsingissä
- Valtiopäivillä,
- – Mitähän lienee niissä
- Saatua Suomelle?
- – Kait kielen linnotusta
- Äitimme armahan
- Ja la’in laatimista
- – On totta tosiaan!
- Nää kertoi Kenraalille,
- Reiville ruikutti,
- Henkäsi Haltialle,
- Berg’ille puheli:
- Nää toivot totisimmat
- Kun sykkei syömmessään
- Nää enteet armahimmat
- Huokasi hengessään!
- – Et kunniata pyynnyt,
- Et paljoa palkankaan
- – Siks’ et lie nähnyt kylvyis’
- Kylläistä hedelmää;
- – Ei töitäis aikakauteis
- Osannut arvoittaa,
- Ei maailmalle mainees
- Suurelta kuulua!
- Vaan hiukan hatahalle
- Sun kylvyis kerkesi
- – Kuin tiesi taimimaalle
- Tuo Tuoni telkesi!
- – Mutt’ kasvaa kukkasesi,
- Ne kansa kastelee,
- Armahat istukkeesi
- Hellästi hoitelee.
- Kas niistä kerran kasvaa
- Ihanuus Isäinmaan
- Onnea kaiken kansan,
- Riemua Ruhtinaan
- Ja Marttis-järven mailta[2]
- Pois sumut selviää,
- Rannoilta rakkahailta
- Pois kalmat katoaa.
- Ja laulaa lapsi Suomen
- Soittelee Suomen mies:
- Näin koki Kumpulainen
- Näin Pekka tehdä ties;
- Hän, täysi Suomalainen
- Kaikelta sielultaan,
- Jaa, jalo kansalainen
- Olj’ totta tosiaan!
Lähde: Savo 23.4.1880.