Runo runon-teosta
Runo runon-teosta. (Lähdetetty.) Kirjoittanut anonyymi |
- Puhutahan puuttumata
- Sanotaan sanan tapana,
- Kyllä kaiken kansan kesken,
- Sekä päättävät samate
- Kirjoittajat kirjoissansa:
- ”Luonto laulajan tekeevi
- Sekä sanat synnyttäävi
- Runon ruusuhin pukeevi.”
- Ja niin olivat isämme
- Armiaamme arvolliset
- Maamme mainiot mukomat
- Elänehet ennen meitä.
- Lauluja kun he lateli
- Virsiänsä viritteli,
- Kirjoja eivät kysynnä
- Eikä paljon paperia
- Tietehlä tutkistellu,
- Mutta mielessä makasi
- Runo-taito tallellansa
- Oppi otsaen sisällä;
- Siitä sointuiki sanaset
- Runotyössä raittihissa,
- – Kaikki aivan kaunosesti
- Rupesi runoksi siitä
- Laulannoiksi lasketteli.
- Mutta eipäs meidän miesten
- Meidän miesten sekä naisten
- Taivu tähän meidän tahto
- Eikä annan ajatukset
- Kieli kankea kykene
- Työhön tähän tärkeimpähän
- Lauluja latelemahan.
- Luonto nyt on lakastunut
- Taito kaiketi kadonnut
- Polosilta pojiltamme,
- Ettei synny eikä taivu
- Eikä runoksi ruvenne
- Sormet soittohon sopine,
- Mutta kaikki mullin mallin
- Nuotit vielä nurin narin
- Sekä sitte sieltä täältä
- Sanat saatettu kokohon.
- Ei nyt luonnolla enämpi
- Laulannoita lasketella,
- Eivät entisten tavalla
- Sanat sointune somasti
- Ruvenne nyt runoseksi
- Uroloilta uudemmilta
- Ilman opin ottamata
- Tietehen tavottamata;
- Sanasetpa eivät soinnu
- Puhtaalle runon puvulle
- Luontomme latelemalla,
- Mutta myötäänhän mukoma
- Tarvitaan nyt siihen taito
- Tieteheltä tutkittuna
- Oppihuoneesta otettu
- Runo mitta miehellemme,
- Joka laulut latelisi
- Synnyttäisi sovittaisi
- Tajulla tasottelisi
- Kaunistaisi kaunoisesti
- Runon ruusuille somille.
- Kun nyt näin on kuulu taito
- Laulutaito lakannunna
- Kadonnunna kansaltamme,
- Niin jo jääpiki jälelle
- Suomen kieli suosimata,
- Jospa ei jälestä kansa
- Nousisi nerollisempi,
- Joka lauluja latosi
- Isänmaallemme iloksi
- Kodillemme kunniaksi.
M. T–le.
Lähde: Sanan-Lennätin 31.12.1858.