Runo Varkasta.
(Lähetetty.)
Kirjoittanut anonyymi


Laususin laviammalta,
Jospa sanani sakosi.
En aivo aikani kuluksi,
En tahdo tapani vuoksi
Tähän työhön tartutella,
Tahdon vuoksi tarpeheni,
Kun on vaiki’ vaiti olla.
Niin on tullut nisu-pellot
Ruma ruoholla sovaistuks’;
Tuonne vanha vihollinen
Heitti heinän siemeniä.
Kuin tuleepi turmelluksi
Sydän Ihmis’ syntisellä,
Ryhtyypi rumaksi luonto
Synnin töillen törkiöillen,
Perkeleen petollisillen
Aivan hirveillen himoillen,
Niin ei estä Esivallan
Asetukset Armollisen
Rangastukset raskahimmat,
Vait’ on raskas rauta pultti
Raskas rau’assa kävellä
Raskas rauta kahlehissa,
Raskas olla ruunun työssä
Västingissä värjätellä,
Paha kulkea pa’ossa
Paha karkua kävellä
Korven kolkoissa majoissa.
Paha olla passitonna
Sen pahempi pakkasessa
Vajanaisen vatsan kanssa.
Paha patsasta halata,
Vitsat viuhuaapi selässä,
Selkä mustaks’ muuttuneepi,
Veri vuotaapi vetenä
Vitsan jälestä vihaisen.
Vaan vielä on hirmu hirveämpi
Ijankaikkinen kadotus,
Kuolla kuoleman perästä
Palkaksi pahoista töistä.
Kun ei itse ihmis parka
Synnin haavoja havaitse,
Alkaa aikana hyvänä
Rupea rukouksen kautta
Himojansa hillitseen.
Niin rietas henki riivoaapi
Vihollinen vietteleepi
Yllyttääpi ylpiäksi
Sanan Pyhän poistajaksi
Sepä tunnon turmeleepi
Sokaiseepi sielun silmän.
Tuleepi tunto turmelluksi,
Tuhlaapi tuhansin määrin
Herran lahjat hekkumassa.
Viimen paatuupi pakanaks’
Vahvistuupi varkahaksi,
Ottaapi toisen tavaran
Sala käillä kätköhönsä.
Viepi äyrin viimisenkin
Ainokaisen atriankin,
Jonka toinen työlähästi
Saannut suurella hiellä,
Ko’onut vaivalla kokohon
Elatukseks’ itsellensä,
Lapsi raukoillen ru’aksi.
Syöpi sen suden tavalla
Aivan tunnon tuntematta
Kun ansionsa ainakihin.
Muuan murhankin tekeepi
Raivossa rahan perähän,
Veljensä veren janoinen.
Voi noita töitä törkiöitä
Rosmon rohkeita tapoja!
Sepä on sitä pahempi
Sekä kahta kauheampi
Viepi vielä kirkostakin,
Meneepi sinne sisällen
Yöllä yksin akkunasta
Varastaapi vaivas-kassan
Murtaapi lukon murusiks’
Lyöpi rikki riivattuna
Herran huoneesta häväisty.
Taitaako hän tunnollisest’
Tulla sinne sunnuntaina
Herran templihin totisest’,
Siihen paikkahan pyhähän
Armon alttarin etehen
Avarallen atriallen,
Kuin hän viikolla varasti
Kirkon vanhan vaivas-kassan,
Johon ko’otaan kokohon
Orvoillen ja ontuvillen
Huonoillen ja horjuvillen
Vanhoillen varattomillen
Rammoillen ru’an a’uksi,
Herran templin tarpeheksi.
Eipä olis’ armon aika
Tuolla lailla tuhlattava.
Saattaakos kuka sanoa,
Ett’ei saa kuulla saarnattavan
Oikkellen ojennus-tiellen?
Kyllä papit puolestansa
Meillen pyytääpi puhua
Evankeliumin etuja;
Vaan moni meistä poismeneepi
Sanan Pyhän sapuvilta
Kääntää seljän saarnaajallen
Sanan pilkkana pitääpi,
Kun ei tunne tarvistansa.

Vaan Herra antaa heinän ruman
Nisun joukos’ joutua.
Viimen niittäjät saa’ luvan
Että niitä leikata.
Nisut aittaan kannetaan
Vaan heinät tuleen heitetään.

F. S–n.


Lähde: Sanan-Lennätin 23.7.1858.