Runo-laulu Kerimäen Pitäjän uudesta kirkosta

Runo-laulu Kerimäen Pitäjän uudesta kirkosta.

Kirjoittanut Pietari Makkonen


Jos ma voisin, niinkuin soisin,
Veisata vähäsen virren,
Sovitella soittoani,
Kanneltani kaunistella,
Että soittoni sopisi,
Luonnistuisi laulantoni,
Niinkuin mielessän’ menisi,
Aivoni ajattelisi,
Siitä suuresta ilosta
Kirkon kaunihin teosta,
Joka on nyt Jouhenniemen,
Autokannan kankahallen,
Kirkko tehty kiitettävä,
Huone hongista rakettu,
Pantu päällen paanukatto,
Rauta-rännit räystäille,
Joka kulmallen kurimus,
Veden torvi toimitettu.
Sitte vielä viimmeiseltä
Korkiammallen kohottu
Torni toisella tavalla
Kirkon päällen kiini pantu,
Siinä on joka sivulla
Akkunoita aivan paljo,
Sieltä loistaapi sisälle
Kirkkahat valon kipunat.
Se on raudasta rakettu,
Katto ruohon karvallinen,
Vielä risti viimeiseksi
Tornin päähän toimitettu,
Sen on päähän kiini pantu
Ukon-lanka laitettuna
Tulen tuiman esteheksi,
Pilvi-valkian varaksi.
Vaan mitäs minun tulisi
Vielä virkkoa enämmän,
Ei viere minun vereni
Eikä antane ajuni,
Mitä urkenen uroa,
Kuta tietä telketellen!
Jos olis osa minulla
Joku kieli kanteleesta,
Siitä vanhan Väinämöisen
Kalanluisesta kopasta!
Eipä virteni väsyisi
Laulu laihaksi tulisi:
Jos ma seinistä sanosin,
Akkunoista arveleisin,
Eli patsaista puhusin,
Saarnastuolista sanosin,
Eli lausun leireistä,
Alttarista aivan paljo,
Kuin on kaikki kaunihisti
Jalommasti jaksettuna,
Kelpo mestarin mahilla,
Tolpon toimella hyvällä.
Se jo luonnon liikuttaapi
Sinne männessä sisälle,
Ei saata sanoilla näillä
Tulla tolkku toisen piähän,
Jos puhusi puolen vuotta
Sialla kielellä sanosi.
Virsi pitkäksi viruisi
Laulu loppumattomaksi.
Kirkko kiittääpi itsensä,
Kaunis kaukoa näkyypi,
Josta Sullen, suuri luoja,
Armias avara Herra!
Saisin töistäsi sanella
Kiitos-virttä veisaella,
Kuin on luonut luomisessa
Siksi paikaksi pyhäksi,
Kussa kunnianimensä
Saarnataan pyhä Sanansa.
Saapi siihen sielun sairas
Aina astua sisälle,
Sydämmellä särjetyllä
Armo-alttarin etehen.
Siinä löydät lääkityksen
Synnin haavoille syville,
Siin’ on aina armopöytä
Varjon tuoneen vierahille.
Saapi siinä saarnamiehet
Oikiat opin-jakajat,
Sielun paimeneet parahat,
Seurakunnallen sanella,
Kuinka kulkea pitääpi
Laitumella Herran laumman,
Jonka suokohon Jumala,
Antakoon Isä ihana,
Että tässä huonehessa,
Tässä paikassa pyhässä,
Sinun siunattu Sanasi
Tuottasi hyvän hedelmän!
Anna armias Jumala,
Herra henkesi lähetä,
Lahjottele lapsillesi!
Selvitä sokiat mielet,
Että oikein osaisi
Tutkia kätesi töitä:
Siitä tuntisi sinunki
Luojaksensa laupiaksi.
Vielä tässä viimmeiset
Toivotan toden perästä
Terveyttä tekiälle
Tointa Tolpollen hyveä,
Että vielä tästä eeskin
Oleskella onnen reissä,
Onnen ohjakset kädessä,
Onnentietä ohjaella!
Kansan kuulusan Provastin
Nevojnuksen neuvon eestä,
Joka huolella hyvällä
Aivan työllä ahkeralla
Tätä tointa Tolpon kanssa
Aina auttivat jalosti!
Kiitos Kirkkoherrallenki!
Rahakassan kaitsiallen,
Joka tarkan taidon kanssa
Seurakunnalla selitti,
Kohastaan joka kopeikan
Joka tengan tietä antoi!
Jo nyt laannen laulamasta,
Jopa virteni väsyypi,
Oispa vielä virkkamista
Vaan on kolmia vajaalla
Kiurun kieltä, Väinön mieltä,
Kymäläisen kanteletta,
Jolla on komea koppa,
Ääni äijän maksavainen,
Vaan on nauloja vajaalla
Noudattaissa nuotioita.

P. Makkonen.


Lähde: Suometar 7.6.1850.