Rukous riemun puolesta

Rukous riemun puolesta.
(Förbön för glädjen.)
Kirjoittanut Fredrik Cygnaeus
Suom. Yrjö Veijola.


Miks’ synkät pilvet, tyttö, otsas peittää?
En veitikkata silmissäsi tapaa,
Ei sinne tänne lennä katse vapaa,
Kun mustin mielin tahdot riemut heittää.
Oi, kaikki, mikä sulostutti sua,
Pois lensi muuttolintuin lauman lailla,
Ja vaikk’ et ole kauneuttas vailla,
Se muuttunut on aikain vaihduttua.
Ei kevään tuoreutta ole sillä,
Ei enään ole se kuin rusko vieno,
On väriltään se nyt kuin usva hieno,
Mi ruusulehden kastaa kyynelillä.
Oi, pyydän, palauta aikain takaa
Sun riemus, puhtaan mielen lapsi, vielä,
Ja hymyile kun ennen, ilomiellä!
Meit’ yllin kyllin painaa murhe vakaa!
Ei riemus ollut yksin sun, mut meille
Myös kuului äänes, katsees riemuava.
Se oli harpun ääni liikuttava,
Mi tunki sydämmiin ja kuuluu heille.
Maan riemut vähenee: suo surevalle
Se, jota sinun tähtes oomme vailla!
Nuor’ tekemään oot Kroonos ukon lailla,
Mi, minkä siittää, uhraa kuolemalle.


Lähde: Kaukomieli: Viipurilaisen osakunnan albumi. 3. 1900.