Ruis
Ruis. Kirjoittanut Max Oker-Blom |
- Mikä väikkyy niin vehreenä tuolla
- kevätauringon hohtehessa?
- Viel’ on valjua viidakon puolla,
- mutta sarka on vihanta.
- Mikä keltaisna syksyn tullen
- kotipellolla aaltoaa?
- Nyt, ystävä, sanon sen sullen,
- se on kultaakin kalliimpaa.
- Se on rikkaus rantain ja saloin,
- työn palkinto parahin,
- ruis, leipämme aines jaloin
- ja häätäjä puutteenkin.
- Kun syksy jo kenttiä kultaa,
- niin maanmies on toimissaan,
- hän muokkaa peltonsa multaa,
- käy siementä sirottamaan.
- Vain viikko – jo mullasta nousee
- kuin neulaset punervat,
- ja oraat jo viertyä toisen
- on rehevät, vihannat.
- Ja talvi se hiuteitä heittää
- niin pehmeitä pellollen
- ja orahat hellästi peittää
- ne kylmiltä suojellen.
- Kevät lempeä taas kun koittaa,
- se eloa luontoon luo,
- se hankien kahleet voittaa
- ja hentoisten herätä suo.
- Nyt oraskin nostaa päänsä
- ja kortensa kohottaa
- ja vehmasta vehreyttänsä
- se tuulessa huojuttaa.
- Kun kukkii pihlaja pyhä
- ja tuomi on valkeissaan,
- niin korret ne tähkiä kyhää,
- käy viljakin kukkimaan.
- Se keltainen päivän puolla,
- se kullalle välkkyvä vyö
- kotivainion saralla tuolla
- on palkinto vaivan ja työn.
- Se on kypsynyt, valmis vilja,
- se on häätäjä puuttehen
- se päivässä huojuu hiljaa
- jo sirppiä ootellen.
- Pari vierii kun viikkoa vielä,
- saa pellolle kuhilaat,
- ja kohta jo riihitiellä
- ne kuormina nähdä saat.
- Pian puhtahan rukiinjyvän
- jo mylläri jauhattaa,
- ja uutisleivän nyt hyvän
- jo äiti leipoa saa.
Lähde: Oker-Blom, Max 1915: Kotitanhuvilla. Lapsille omisti Tohtori-Eno. Suomeksi sovitti I. H. Otava, Helsinki.