Ristimispäivä
Ristimispäivä. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén |
- Kuin kaunis päivä! Varhain aamusella
- niin autuaana hiivin varpaillain:
- sua ynnä lasta tahdoin katsahdella,
- kuin lepäätte, te armaat, hyvin vain.
- Kädessä lamppu katsoin teitä kauan:
- jo päivä paistoi idän taivaalla.
- Kultainen loiste valas mulle vauvan,
- kun akkunasta nostin verhoa.
- Sä heräsit ja pienon taivaisessa
- valossa näit sen enteenä, mi nyt
- on tapahtuva. Olit hartaudessa
- mua näkemättä; en sua häirinnyt.
- Kun näit mun sitte kirkkain kyynelsilmin,
- ei sanaa tarvittu. Myös nytkään en
- tarvitse näitä tunteit’ antaa ilmiin
- sanoilla: riemu meill’ on yhteinen.
- Syy riemun on, kun poistui vaarat, vaivat,
- laps kanssas pelastui. – Tän vierahan
- tuloksi sydän, maja, kaikki saivat
- kuin uuden puvun jaloon juhlahan.
- Se jalo on: tien Sanan kautta löytää
- myös taivas tässä sydämemme luo;
- tää kirkoks muuttuu, alttariksi pöytä:
- on taivaan rauha päällä lähteen tuon.
- Hän, joka sallii lasten luokseen tulla,
- nimeltään nimittää ja ottaa tän...
- Nyt, äiti, jumalainen laps on sulla,
- nyt syliis suljet taivaan perijän.
- Jumalan lasta kätesi nyt halaa.
- Maria olet, Jooseppi mä kai.
- Oi, minkä loiston sielu silmiis valaa!
- Sun kirkastetuks äidinriemu sai.
- Suo mulle kätes, joka onnen aina
- tuo mulle, surussani lohduttaa;
- sen sydäntäni vastaan tahdon painaa,
- povellas lemmitty kun levon saa.
- Vaan puna tuo, mi poskillasi palaa
- kovemmin yhä, mitähän on tuo?
- Vain riemun ruusujako? Älä salaa!
- Sisäinen vaiva kai ne poskiis tuo?
- Kauhistut, vaalistut – ah, vaimon, vastaa!
- Hän rukoilee, vaikk’ on suu liikkeetön,
- taivaasen katse kohoaa. Ah, lasta
- myös katso... Luoja! – kylmä: hengetön!
Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.