Ristikon takana (runo)

Ristikon takana

Kirjoittanut Kaarlo Luoto


Siis tää on porvarnuotan perä,
johonka himoin ajellaan
edessä tavotettu erä
ja tapaheikot sullotaan.
On tänne kulku kujaa kaitaa,
ei siinä käänny taaksepäin;
tievieret mielivalta aitaa,
on pääsy vainen tänne näin.
Ja ompa vetoköydet kovat
sidottu nuotan pieluksiin:
ne laki, vainohimo ovat;
ne innon luovat vetäjiin.
He tempoo ihmisyyttä vailla
ja hikoo vainohuolissaan,
ett’ tuskin vertaa idän mailla,
nää niin on kuulut keinoistaan.
Vaan kuinka vihmoneekin kiukku
en uuvu juonisilmuksiin,
on mulla aatos hellä siukku,
ei laske heikon unelmiin.
En vapauttan konsa anna,
en taistohaluani myy,
ei iestä valhein mulle panna,
pois vainonuolet kilpistyy.
Jos mielivalloin tänne saivat
ja oikeuden polkivat,
tuhoksi loivat murheet, vaivat,
ansansa laati mustimmat,
ei esteenä ne hengen tiellä,
ei unelmain ja toivojen;
vapaana lentää aatos siellä,
miss’ on sen olo vilvakkain.
Sun lentos sydäntäni viihtää,
suruille sulun saavuttaa;
se voimat eelleen taistoon kiihtää,
valaisee tietä tummaisaa.
Sä ristikkoni läpi lennä
ja teitäs kulje, hupas tuo.
Suo aikan yksitoikon mennä
ja poista murhekuvat nuo.


Lähde: Luoto, Kaarlo 1908: Ristikon takana. R. Tuomi, Helsinki.