Repolaisen lahja.

Kirjoittanut Antti Rytkönen


Piankin lapsukaiset venheinensä
jo painuneet on lahdekkeeseen käyrään,
ja venhe sidotaan nyt vanhaan leppään,
mi kaartunut on yli rantaäyrään.
Mut juuri kun he astuneet on maihin,
jo vastaan viilettelee Repolainen
ja tuumii, että atriaksi ahven
ois aivan suussa sula herkku vainen.
Ja lapsukaiset saaliistansa silloin
jo syödä myöskin Repolaisen antaa,
ja Repolainen kyllin syötyänsä
nyt lapsosille kiitoksensa kantaa.
Se virkkaa: »Palkaksenne parahaksi,
kun nälkähistä hyljänneet te ette,
ma annan teille ainoan vain sanan,
mut sitä sanaa vielä tarvitsette.
Se sana ’Kuoma’ on, ja mielehenne
se myöskin tarkallensa painakaatte,
ja vaara vaikk’ ois kuinka uhkaa vainen,
sanasta siitä varman avun saatte.»


Lähde: Rytkönen, Antti 1900: Lauluja. Helsinki.