Renki.

Kirjoittanut Kössi Kaatra


– No, ylös siitä, aika on
jo nousta tästä toimeen,
käy talliin, siellä katsahda,
mit’ ompi jäänyt soimeen!
Jo kohta nousee päiväkin
ja vielä siinä makaat,
jo aikaa menneet toimilleen
muut ihmiset on vakaat! –
Jo haukotellen renki nyt
pois unenhorron puistaa,
jos kohta vielä väsymys
ei kaikonnutkaan luistaan.
Niin alkaa rengin päivätyö,
mi hetkeksi katkee,
kun ahmitaan; ja loppu, kun
hän kohta miltei ratkee.
Ja ruokakaan ei naurata,
kun sitä kupuun vääntää;
se joskus on niin kehnoa,
se että mieltä kääntää.
Saa kahviakin renki. Vaan
voi sitä tuskin haistaa;
on sikuria siinä vain,
saa kyllikseen, kun maistaa.
Ja voi on herrain herkkua,
ei rengin suuhun siitä,
hän kiittämätön on, jos ei
vain kilohaili riitä.
Voi, maito viedään kaupunkiin
ja piika pöytään kantaa
vain piimää, penkkivelliä
tai kaljaa vain hän antaa.
Ja perunoita, leipää. Vaan
ei puhettakaan muusta;
ei liiat pöytäherkut siis
vie kieltä rengin suusta.
No, mitäs siitä. Ruuasta
ei riitaa nouse juuri.
Vaan kohtelusta lähtöisin
on mieliharmi suuri.
Hänt’ aina seuraa isännän
niin tiukka silmäpari,
ei keskeyttää työtä saa,
on kylmä taikka vari.
Ja koskaan ei saa kiitosta,
ei koskaan tee hän hyvin,
vaikk’ onkin tehnyt hiessäpäin,
niin seuraa moite syvin.
Ja liian usein laitetaan
myös häntä laiskuriksi,
niin että viimein todella
hän tulla voipi siksi
Ja pakkotyöhän muutenkaan
ei ketään ilahuta,
ja enemmän kuin renki ei
saa sitä kenkään tuta.
Näät, hän ei kuulu itselleen,
hän sokeasti täyttää
vain vieraan käskyt, kone on,
jot’ outo vieras käyttää!

K[össi]. K[aatra].


Lähde: Kansan Lehti 4.6.1910.