Renki

Renki. Kirjoittanut Kössi Kaatra

– No, ylös siitä, aika on

jo nousta tästä toimeen,

käy talliin, siellä katsahda,

mit’ ompi jäänyt soimeen!

Jo kohta nousee päiväkin

ja vielä siinä makaat,

jo aikaa menneet toimilleen

muut ihmiset on vakaat! –

Jo haukotellen renki nyt

pois unenhorron puistaa,

jos kohta vielä väsymys

ei kaikonnutkaan luistaan.

Niin alkaa rengin päivätyö,

mi hetkeksi katkee,

kun ahmitaan; ja loppu, kun

hän kohta miltei ratkee.

Ja ruokakaan ei naurata,

kun sitä kupuun vääntää;

se joskus on niin kehnoa,

se että mieltä kääntää.

Saa kahviakin renki. Vaan

voi sitä tuskin haistaa;

on sikuria siinä vain,

saa kyllikseen, kun maistaa.

Ja voi on herrain herkkua,

ei rengin suuhun siitä,

hän kiittämätön on, jos ei

vain kilohaili riitä.

Voi, maito viedään kaupunkiin

ja piika pöytään kantaa

vain piimää, penkkivelliä

tai kaljaa vain hän antaa.

Ja perunoita, leipää. Vaan

ei puhettakaan muusta;

ei liiat pöytäherkut siis

vie kieltä rengin suusta.

No, mitäs siitä. Ruuasta

ei riitaa nouse juuri.

Vaan kohtelusta lähtöisin

on mieliharmi suuri.

Hänt’ aina seuraa isännän

niin tiukka silmäpari,

ei keskeyttää työtä saa,

on kylmä taikka vari.

Ja koskaan ei saa kiitosta,

ei koskaan tee hän hyvin,

vaikk’ onkin tehnyt hiessäpäin,

niin seuraa moite syvin.

Ja liian usein laitetaan

myös häntä laiskuriksi,

niin että viimein todella

hän tulla voipi siksi

Ja pakkotyöhän muutenkaan

ei ketään ilahuta,

ja enemmän kuin renki ei

saa sitä kenkään tuta.

Näät, hän ei kuulu itselleen,

hän sokeasti täyttää

vain vieraan käskyt, kone on,

jot’ outo vieras käyttää!

K[össi]. K[aatra].

Lähde: Kansan Lehti 4.6.1910.