Rekiretki.

Kirjoittanut Frans Mikael Franzén


Nyt korskuu orhit, kaikuvat
kaviot kaupungilla.
Jo ulos sieltä, kirjavat
kuin linnunrata, ajavat
seuduilla lumisilla.
Ja päistä täyttyy akkunat,
joiss’ ompi jäätä, kuuraa,
pareja tarkkaan katsovat,
ja hymyillen ne kulkevat
kuin Hesper ja Auroora.
On lämmin veri rintojen,
vaikk’ onkin talvituuli.
lähestyy rinta poikasen
kaulusta tytön turkkien
ja poskea päin huuli.
Povesta katsoo Lempikin,
siloille siitä kiitää,
vaan vilustuu, käy takaisin
hienoihin immen turkkeihin
ja puuhkaan hiipii siitä.
Ja pystypäisnä hevonen
vallattomasti kulkee,
ja tanssii korja kultainen
jään marmorilla: mäntyjen
kehys sen synkkä sulkee.
Kah, jäisin parroin sukeltaa
avantoon Ahti ilmiin,
juoksussaan päivä katsahtaa,
kuink’ lumessa on vuoret, maa,
puoliksi kuollein silmin.
Vaan säen saaren majasta
jo lentää; empimättä
nyt päähinettä neitonsa
jokainen avaa, rintaansa
painaa sen kylmää kättä.
Jo kuuman viinin kuplaset
laseja täyttää saavat.
Jo välkkyy tanssin pyörtehet,
ikäänkuin illan sätehet
kultaapi koivut, haavat.
On joukko lasin takana,
silmäämään sinne tullut;
se nuorten valkohiuksia
ivaa ja muita turhia
tapoja, jotk’ on hullut.
Taas kaupunkiin jo kiiruhtaa
iloinen rekiretki;
patsaina savu kohoaa,
kuu niihin luopi hopeaa:
on tyyni iltahetki.
* * *
Täss’ istun kurja, kuvaten
vain heidän kokemansa.
Kas, tuossa tuli lentäen
Adonis ylväs, kadoten
mun kultaseni kanssa.
Kuin pesässänsä varpunen,
kun poiss’ on armahainen,
mä vartoilen ja kuuntelen,
en toki häntä epäillen;
vaan – hän on sentään nainen.
Ajoista aina Parisin,
mi aikoja jo kuoli,
mielistyy sotapoikihin
ja teiskuvihin veikkoihin
tuo heikko sukupuoli.


Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.