Rautakahle.

Kirjoittanut Hilja Tamminen


Rautakahle, syvälle lihaan
syöpyvi jäljet, joita se lyö.
Syttävi mielen kostohon, vihaan,
hirveä, kylmä kahlevyö.
Rautakahle, tuskien pinne
kantajan povea ahdistaa.
Pyrkinet pois, vaan pääse ei minne.
– Pohjaton nielu aukeaa.
Rautakahle, puristusnauha,
jolla he aatosta kammitsoi.
Ken sitä kantoi, poissa sen rauha;
kiroja silmät vain salamoi.
Rautakahle, painava piina,
sieluhun ainaiset arvet söit;
kauhea kuoleman kääreliina
pakkopaitana ympäröit.


Lähde: Tamminen, Hilja 1923: Vainon ajoilta: runoja. Tampereen työväen sanomalehti o. y., Tampere.