Rauhansankari

Rauhansankari. Kirjoittanut Lauri Soini

I.

Hän raikkaan kainona ilmestyi

kuin soinnahdus paimensäkeen.

Oli temmattu armaasta laaksostaan

ja tuotuna sotaväkeen.

Hän seisoi sarjassa sankarien

kuin korvessa koivas sorja.

Hänen mielensä pulppusi nuoruuttaan

kuin lähde ja sen puro norja.

Hän sai heti huomion päällystön,

ivan piikit ja iskut ja ilkat.

Sotaveikkojen sai hän vehkeilyt,

tulotemput ja lyönnit ja pilkat.

Kun niin häntä ilkkuen pilkattiin,

hän tyynenä kaiken kesti,

vaan joskus vienolla hymyllään

rajut leikit hän hälvensi, esti.

Vaan muita kun syyttä sorrettiin,

hän katsoi lyötyä silmiin,

ja silloin kainossa katseessaan

tuli kärsivä lempeys ilmiin.

Hän tyynenä täytteli tehtäviään

ja päästyä toimistansa

ei tyttöjä, viiniä etsinyt hän,

vaan aatteli aatteitansa.

Useasti hän illoin yksikseen

ulos rannalle lahden astui.

Useasti kun katseli hän yli veen,

suli silmä ja kyynelin kastui.

Kotilaaksoonsa liiti hän aatoksin

luo tuttujen, rakkaimpainsa,

koko kansankin armaan synnyinmaan

näki ummuissa unelmainsa.

Näki vielä hän umpujen aukenevan,

näki kärsivän kansansa kerran

ajan uuden auvossa astelevan,

valon välkyssä taivaan Herran.

Hänen henkensä täyttäisi ihmisten

elonvoimaa uhkuvat rinnat,

ja voima hengen ja veljeyden

lois heikoille suojeluslinnat.

Ois aika se onnen ja oikeuden.

Työn onni se onnena oisi.

Kukin työssä kuntonsa näyttäisi

ja toistenkin toimia soisi.

Ja aika se aamuna koittava on

väkivallan ja sorron yöstä.

Oi, toittavat ruusut on vapauden

rakkauden ja rauhan työstä!

II.

Vaan viestejä outoja ilmestyi,

koko kansan kautta ne liiti:

sotajoukkoja suuria vieraan maan

kotikumpuja kohden kiiti.

Hän rannalla istui uinaillen,

unelmiinsa hän viestin kuuli.

Kuin nuoli se rintaan iskeytyi,

sydän synkkeni, vaaleni huuli.

Isänmaako on uhkaama sortajien,

isänmaako ja kansa sen kallis?

Sen joukkion polkea rakkaimpiaan

ikipäivinä hän ei sallis!

Hän niinkuin leimaus ukkosen

sitä vastaan lennättäisi!

Hän ennen sen löisi ja murskaisi

kuin tänne se ennättäisi! –

Vaan muistaen aatteensa armaimmat

syvemmälle hän sullousi pintaa.

Kuin kylmällä kouralla koskettain

nyt vihlasi lämmintä rintaa.

– He eivätkö ihmisveljiä myös

ole juuresta suuremmasta?

Ja ihmistä puhdas ihmisyys

ei kielläkö surmaamasta?

Vaan kallista kansaamme surmaamaan

nuo ihmiset kulkevat tuolla.

Nyt pakko on surmata surmaajat

tai surmaajan nuolesta kuolla.

Siis rikkoa täytyvi ihmisyys,

ei välttää voi eikä estää.

Paremp’ onkohan rikkoja olla nyt

vai rikkomus toisen kestää?

Hän ristiin riipovin aatoksin

sitä selvitti tuskissansa.

Välin otsansa syvästi synkistyi,

välin vaaleni vuorostansa.

Vaan vihdoin puhtaana selvisi se

kuin päivä mi usvista herää.

– Paremp’ ihmisen ihmisnä kuolla on

kuin ihmissyöjänä elää.

III.

Rajaseudulla palteet pilvytten

loi synkkiä varjoja vesiin.

Rajaseudulla sankarit vartosivat

mikä turmio tulleekin esiin.

Isänmaatansa sinne suojaamaan

oli kulkenut uljas kansa,

ja se välkytti kirkkaita kalpojaan

vihamiehiä vuottaissansa.

Ja torvet ja rummut ne raikuivat

ja kummut ne kaikui vastaan,

sotajoukot kun saapuivat mahtavat

ja kuuluisat kuljennastaan.

Kodin vapaus – vallan tavoitus

veti joukkoja vastatuksin.

Tuliluikut tykkien, kanuunain

ne ammotti suutasuksin.

Vaan aivan alkaissa ammunnan

mies nuorekas joukosta nousi,

ja kun vallille asteli yksin hän,

hänen tukkansa tuulessa sousi.

Kuin kuusi min latvasta usvaa pois

on pyyhkinyt aamun loiste,

niin seisoi harjalla vallin hän,

sinisilmissä päivän toiste.

Ylös nosti hän päivässä päilyvän pään,

jota viillytti vilpas tuuli.

Sotajoukko se ylhäältä soinnahtavan

hymynhenkevan kuiskeen kuuli.

– Isänmaatani armasta vastaan te

vihan kaunaa tahdotte kantaa.

Minä lempeni, työni ja henkenikin

isänmaalleni tahdon antaa.

Sen rannalla seison ja ruumiini

yli kulkien saatte sen voittaa.

Minut ampua saatte jos tahdotte,

teit’ en tahdo vahingoittaa. –

Pian alkoi paukkua kanuunat.

Sota rauhansankarin kaatoi.

Ja joukkoa maansa puoltajain

vihamiehet mahtavat raatoi.

Heinäkuulla 1899.

Lähde: Soini, Lauri 1900: Kansallisia lauluja. Werner Söderström, Porvoo.