Rauha

Kirjoittanut Erik Gustaf Geijer


Rauha, kultahinen, ihana,
Joka suutuit synnillistä maata,
Palaa väsyneille turvana,
Vaivoin nääntyneet apu saata.
Hetket vierähtävät hiljalleen,
Tuovat luonnon annit tullessansa,
Kevään kukkinensa uudelleen; –
Sinä vaan et palaa niitten kanssa.
Sopu, järjestys on luonnon tie;
Mikä kuolee, kuolostansa syntyy;
Minne valo katsantomme vie,
Kaikki taivaat tasaisesti kääntyy.
Mutta ihmiskunta riennoissaan,
Jonka rauha heitti valloillensa,
Vääntyy vaike’issa vaivoissaan,
Syöstyy synke’ille poluillensa.
Kah, kun julistellen etenee
Ai’an rattaat maata, merta myöten;
Salamoiten rata selvenee,
Jälki kirkas on, mut eellä yötä.
Tuhannetpa joka tuokio
Nousevat, tuhannet lankeavat;
Kilvan vaihtuu voitto, tappio; –
Viimein hauta korjaa kohistajat.
Mutta Luojan käsi kiistassa
Määrät mittaa, onnet antaa, ottaa,
Arvaamattomassa tuumassa
Ihmiskunnan vaellusta johtaa.

Y[rjö Koskinen].


Lähde: Suometar 30.10.1857.