Rakkaus korsia kokoo

Rakkaus korsia kokoo.

Kirjoittanut Irene Mendelin


Kaunis, kallis on synnyinmaani,
Suomi-äitini armahin,
En sen vertaa ma tiedä toista,
Mi mun mieltäni lumois niin.
Katso – näätkö sen vaarat, vuoret,
Näätkö välkkyvät vedet nuo?
Ne – ne tenhoa mielen voipi,
Lemmen suuren ne rintaan luo.
Käyös metsien pimentoihin
Kuusten kuiskeita kuulemaan,
Käyös leppeihin lehdikkoihin,
Käyös laaksohon kukkaisaan,
Taikka soutaos illan tullen
Vienoj’ aaltoja vilppaita,
Niin ne kertovat kaikki sullen,
Suomen niemyen suloa.
Ellei rinnassas sydän silloin
Syki lempeä hehkuvaa, –
Ilomielin mi kaikki uhraa,
Jos niin vaativi isänmaa, –
Miksi riemuat, kaihot sitten,
Mitä varten sa vaivaa näät?
Kolkko, tyhjä on elämäsi,
Työsi, rientosi itsekkäät.
Synnyinmaasi ei niistä hyödy
Eikä kansasi köyhä myös;
Haihtuu tyhjänä tähkäpäänä
Hedelmittä sun vaivas, työs.
Mutta rakkaus korren pienen
Yhteistyöhömme tuoda vois,
Eikä jouten se kors’ ois tuotu,
Synnyinmaa sit’ ei hyljäis pois.


Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.