Rakastavaiset
| Rakastavaiset. Kirjoittanut Octave Mirbeau |
(Puutarhan nurkkaus iltasilla. Ilma on lempeä ja hiljainen, täynnä kukkien tuoksua. Kuun kirkastamalla taivaalla kuvastuvat hattarat kuin mustat harsot vaalean sinisellä silkillä. Varjojen seasta ja läpi hienojen usmahuntujen utikkaa jostain kaukaa joku tuli, liikkumaton ja haaveellinen. Salaperäisyyttä on kaikkialla. Lempi tuntuu ikäänkuin harhailevan ilmassa, tuulahduksien mukana, jotka tuskin liikuttavat lehtiä. Puiston nurkassa penkillä istuvat sulhanen ja morsian.)
Sulhanen: Oi, kuinka ihana tämä ilta!
Morsian (hajamielisesti): Ihana!
Sulhanen: Joka ilta me tulemme tänne. Aina ympäröi meitä samat asiat, sama hämäryys, sama yöllinen unelma ja kuitenkin tunnen minä joka kerta uuden ilon, valtavamman, salaperäisemmän, käsittämättömämmän ... niin suloisen, niin suloisen!...
(Satakieli herää puussa heidän päänsä päällä, viheltää ja lentää pois) niin suloisen!... (Äänettömyys) ... niin äärettömän suloisen!... (uusi hiljaisuus) ... Eikö niin?
Morsian: Mitä?
Sulhanen: Minä tunnen ilon niin suloisen!
Morsian (Haaveksien): Ah, niin! Niin suloisen! (Äänettömyys)
Sulhanen: Rakas oma kultani!... (Äänettömyys) ... rakas oma kultani? (Uusi äänettömyys. Hän lähenee vähäsen rakastettuaan) ... Rakas oma kultani!... Miksi et sinä puhu mitään?... Mitä sinä nyt ajattelet?
Morsian: En minä ajattele mitään...
Sulhanen: Et ajattele mitään?... Tällaisena hetkenä!.. Oletko pahoillasi jostain?
Morsian: En ole pahoillani. Miksi olisin minä pahoillani?... Onko minulla mitään syytä, jonka vuoksi olisin pahoillani?
Sulhanen: Sinulla on joku seikka sydämmelläsi... Sinä salaat multa jotakin... –
Morsian: Ei ole, ei mitään. (Hän itkee) Ei mitään...
Sulhanen: Sinä itket? (Hän lähenee vielä likemmäs rakastettuaan, ja koettaa tarttua hänen käteensä) Sinä itket?
Morsian: Ei, enhän minä itke, enhän minä mitä itke...
Sulhanen: Niin, niin, itketpähän. Näenhän sen. Miksi itket?
Morsian: Enhän minä itke. Eikä se ole mitään ... en ainakaan ininä mistään tiedä. Tämä vain tuli äkkiä, mistä lie tullutkaan, ihan syyttä, asiatta, sen vakuutan... Hermostunut hiukan ... mutta enhän minä itkekään. (Hän nyyhkyttää).
Sulhanen: Rakas, oma ystävä. Minä en voi aavistaa niitä itket... Minä en voi, sinä kuulet... Minä tulen hulluksi, kun sinä itket! Oma lemmittyni! Katso tänne, vastaa mulle. Vastaa armosta, hyvyydestä, vastaa. Kyynele on pudonnut kädelleni, oi, kuuma kyynele, kyynele sinun kauniista silmästäsi. Armaani, olenko pahoittanut sinua?
Morsian: Et...
Sulhanen: Onko joku muu tehnyt sinulle pahaa?
Morsian: Ei kukaan ... ei ... minä pyydän, päästä minut. Miksikä sanoisinkaan sen sinulle?... Sinä et sitä käsitä... Ei se ole sinun syy... Nainen vain voi tuntea ja käsittää sitä, tuntea mitä minä kärsin.
Sulhanen: Sinä kärsit. Näethän nyt, sinä kärsit. Minä sen jo huomasin ... mutta minä pyydän. Sano, usko se minulle, mitä itket, sano? Olenhan minä paras ystäväsi... Oi, minä rukoilen...
Morsian: Mitä se hyödyttäisi?... Heitä minut. Ei se muuttaisi asiaa, jos sinulle sanoisinkin. Pahasti tein, kun ensinkään sinulle näytin vaivani! Ei, älä tule. On parempi, että olen yksin, ihan yksin kaihoni kanssa.
Sulhanen: Yksin kaihoilemassa... Se ei käy laatuun, annas lemmittyni. (Kiihkeästi) Tuskistasi, armas, niistä minä vaadin puoliskoni, koko puoliskoni...
Morsian: Ei ... minä vakuutan, näin on parempi.
Sulhanen (tulisesti): Minä vaadin täyden puoliskoni. Minä tahdon ne kokonaan, kuule, kokonaan. Minä tahdon, että olisit onnellinen.
Morsian: Mitenkä voisin minä olla onnellinen, koska ... koska et enää minua rakasta.
Sulhanen: (hypähtää, huudahtaa). Sinuako en rakastaisi ... minä? Miksikä niin sanot?
Morsian: Sen sanon, koska et enää minua rakasta.
Sulhanen: Minäkö en rakastaisi... Mutta mistä on voinut sinuun mennä tuollainen, noin väärä ja julma ajatus?
Morsian: Näenhän sen kaikesta. Sinä et ole minua kohtaan sama, kuin ennen. Sinua olen kyllästyttänyt... Sinä olet ruvennut polttamaankin.
Sulhanen: Mutta olenhan aina polttanut. Muistele, muistele oikein. Enkö ole aina polttanut?
Morsian: Et, niinkuin nyt... Ja sitten sinä olet vähemmin hellä ja huomaavainen minua kohtaan kuin ennen.
Sulhanen: (hämmästyneenä). Vähemminkö hellä?
Morsian: Niin juuri. Et enää välitä, olet noin vain ollaksesi. Tuollaiset pikkuseikat eivät jää huomaamatta rakastavaiselta naiselta ... sinä olet välinpitämätön.
Sulhanen: Todellako; sitä moitetta en odottanut. Sitten sinä kai huomaat minut inhoittavaksi?
Morsian: Siinäkin yksi sinun teeskentelemisiäsi.
Sulhanen: Ja vihdoin, mikä minussa on muuttunut?... Määrittele tarkemmin...
Morsian: Ei mulla ole mitä määritellä. Nämä ovat seikkoja, hienoja vivahduksia, joita arvataan enemmän kuin selvästi huomataan... Muuten, elä käy kieltämäänkään...
Sulhanen: Mitä! minäkö en kieltäisi. Mutta katsohan ... minäpä kiellän jyrkästi, ja vakuutan sinulle... Minä kiellän tykkänään.
Morsian: Ei. Katsoppa mistä minä päätin ettet minua lemmi... Sinä et kieltelekään niinkuin ennen. Nyt sinulle kaikki on yhdenlaista, ennen sinä olisit hypähtänyt ja vannonut... Nyt se on sinulle kaikki vähäarvoista. Elä lähesty, tänä iltana olen sen saanut selville, se on minut kukistanut ... minä nyt en toivo muuta kuin kuolemaa...
Sulhanen: Kuolemaa?... tänä iltana?... Minä olen nähnyt sinut niin iloisena, niin reippaana, niin onnellisena!... Ja nytkö sinä toivot kuolemaa?... Ja minkätähden. Jumalan nimessä?
Morsian: Minkätähden? Kysytkö minkätähden? Sinä tiedät sen.
Sulhanen: Minä vannon...
Morsian: Elä vanno. Ei ole hyvä vannoa.
Sulhanen: Mutta minäpä vannon, etten tiedä mitään ... en vähintäkään syytä... Mitä on siis tänä iltana tapahtunut?
Morsian: Otaksukaamme, ettei ole mitään tapahtunut!
Sulkanen: Sano sitten minulle, mitä on tapahtunut.
Morsian: Otaksutaan, ettei mitään ole tapahtunut... Sanoinko sinulle mitään?... Mitä vartenpa siitä puhuinkaan... Sinä et sitä ymmärrä, sinä et sitä tunne... Olisinhan voinut olla ääneti, olisinhan voinut salata sydämmeni haavat... Mitäpä sinä valitat minun sieluntuskistani?
Sulhanen: Todellakin, kallis ystäväni, noista moitteistasi en käsitä mitään. Sinä olet niin outo tänä iltana.
Morsian: Mitä sinä välität minun onnestani, minun tunteistani, minun suruistani, minun iloistani? Vai sinä rakastat minua!... Olkoon niin, vaan sinä et ole koskaan ryhtynyt mihinkään tehdäksesi minut onnelliseksi. Olisitko, vaikkapa minuutiksikaan, antanut minun edestäni henkesi? Se on kauheata!... (Hän nyyhkyttää).
Sulhanen: (liikutettuna). Sinä itket vielä, elä itke, ystäväni... Mikä on sinulla tänä iltana? Mikä sinua vaivaa, taivaan nimessä, minä en ymmärrä mitä sanoisin, sinä käsität väärin joka sanani...
Morsian: Olenko minä ansainnut, että minua näin kohtelet ... sinä... Se on liian julmaa. Minä olen syyttä tuomittu.
Sulhanen: Kuuntela minua ... mutta kuuntele toki... (Hän nostaa tytön käsivarrelleen, suutelee häntä). Rakas ystäväni, elä itke. Se koskee minuun kovin kipeästi.
Morsian: (Kyynelten katkomalla äänellä). Parempi olisi, että kuolisin...
Sulhanen: Elä puhu näin, elä puhu... Minä puolustan sinua!
Morsian: Niin, niin, olisi parempi, että kuolisin.
Sulhanen: (suutelee häntä tulisesti). Sinä olet minun. Minä pyydän, elä puhu noin. Heitä nuo hurjat ajatukset. Miksi rääkkäät itseäsi noilla kuumekuvilla?
Morsian: Nepä eivät ole kuumekuvia sinä et minua rakasta enää. En ole sinulle enää minkään arvoinen...
Sulhanen: (suutelojen keskitse). Sinä olet multa kaikki ... sinä olet mulle koko elämä, onni, sinä olet kaikki!...
Morsian: Ei!... Ei!... Sinä et ajattele kylliksi, että minä olen nainen ... ymmärrä se ... nainen, se on tavallaan lapsi, jolla on tarve, että, häntä keinutellaan, että häntä lohdutellaan, että hänen sielulleen lauletaan kauniita ja iloisia virsiä... Sinä puhut mulle aina syviä asioita ... sinä puhut minulle filosofiaa ja kirjallisuutta. Se on hyvä ... mutta se ei tunge sydämmeeni... Minä en ole sinulle enää edes nainen. Kohtelet minua, niinkuin tiedeystävääsi... Ymmärrätkö?... Senkötähden niin teet, kun sinulla ei enää ole paljo aikaa seurustella ystäviesi kanssa, saadaksesi puhua asioista, jotka teitä miehiä miellyttävät? Kun olet minun luonani, toivon kuulla sinun sielusi ääniä, tuntea sinun hyväilyitäsi äänesi hellissä vivahduksissa, jotka minua lämmittävät ja onneen tuudittavat, niinkuin lasta kehtolauluilla... Ymmärrätkö?
Sulhanen: (hellästi ja surunvoittoisesti). Lemmittyni, ehkä olet oikeassa... (Suutelevat). Minä tulen rakastamaan sinua aivan niinkuin sinä tahdot olla rakastettu. Minä...
Morsian: Usein, kun puhut jostakin runoilijasta, kuinka liekitsevätkään silmäsi silloin... Ja silloin kun olet innostuneena, silloin käyn minä mustasukkaiseksi ... niin mustasukkaiseksi, etten ole kaikki sinulle... Ymmärrätkö?
Sulhanen: Kyllä, kyllä armaani, minä käsitän. (Äänettömyys, suuteloita).
Morsian: Ja sitten minä olen varma, että sinä pidät minua sivistymättömänä, tyhmänä.
Sulhanen: Sinä! Miten voitkaan...
Morsian: Niin, niin, sinä pidät minua tyhmänä... Näenhän sen selvästi. Ystäväisi kanssa sinä puhut, puhut... Minun seurassani et sano paljo mitään... Sinä luulet, etten minä ole kykenevä ymmärtämään suuria kysymyksiäsi. Tuskin vastaat, kun sulta kysyn jotakin asiaa... Sinä pidät minua alhaisena, käsitätkö?...
Sulhanen: Hyvä ystävä...
Morsian: Onko totta, että pidät minun tyhmänä?
Sulhanen: Herkeä jo! (Hän syleilee tyttöä kauan.) Ja nyt ei enää kyyneleitä, sen pyydän!
Morsian: Oi, anna minun itkeä vielä, se tekee minulle niin hyvää... Mutta sinä et pidä minua tyhmänä, sano, ethän.
Sulhanen: Rakas, rakas ystävä, sinähän olet minun valoni, minun järkeni, sinähän olet minun kaikk...
Morsian (itku suussa). Niin, juuri sentähden, että sinä luulet minua niin tyhmäksi.
Sulhanen. Sinä olet minun voimani, koko kykyni... Minä en näe mitään muuta kuin sinun kauttasi, minä en ole olemassa muuta kuin sinussa. Mikä olisin minä sinutta?...
Morsian (itkien). Sano se vielä, se tekee mulle hyvää.
Sulhanen. Elämässäni ei ole päivää, ei tuntia, ei sekuntia, jolloin sinä et olisi minun sielussani läsnä. Öinä olet minun jumalani, minun ainoa jumalani
Morsian. Onko se aivan totta tuo? Vanno.
Sulhanen. Minä vannon sen sinulle!... (Sivulle). Mutta miksi hän sitten itkee?
Lähde: Päivälehti 27.11.1890.