Rajalla

Rajalla Kirjoittanut Saima Harmaja

Joku voima on jalkani vienyt

läpi seutujen lumottujen.

Mitä koskaan ennen en tiennyt,

nyt näen sen hämmästyen.

Joka päivä näen: miten syvä

on kauneus tämän maan.

Yhä kasvava, lisääntyvä,

yhä vaihtuva muodoissaan.

Niin hetkenä herkimpänä

saan nähdä sieluun sen.

Valon nähdä leviävänä

läpi mullan ja kivien.

Joku värisevä kuutamonhetki

vie ovelle maailmani,

joiden edessä ihmisen retki

on häilyvä varjo vain,

vie rajoille ajattomuuden,

niin lähelle kuolemaa,

että siellä elämän uuden

näen nousevan aikojen taa,

näen valossa vapisevassa:

on kuolema täyttymys.

On loppuva kuolemassa

vain murhe ja epäilys.

– – –

Niin rajalla häilyvällä

olen viipynyt kuunnellen.

Sydän – löytänyt tähdellä tällä

vain kivun ja kauneuden –

on hitaasti tajuamassa

sitä hurmaa mahtavaa,

miten uudessa maailmassa

tämä tuska ratkeaa,

miten silmiltä nälkäisiltä

tämä huntu riisutaan –

Maan poluilta eksyttäviltä

mitä enää hakisinkaan?

Ei ylemmäs mikään jano

voi viedä elävää.

Mihin käännyn? Oi Jumala, sano,

mihin maahan sieluni jää?

Jos tomuni hämmentävän

olen valmis riisumaan,

minut rannalta Häviävän

vie Loppumattomaan,

jos viipyvän tähdellä tällä

yhä tahdot, näytä tie!

Minut kädelläs väkevällä

läpi pimeyden vie!

Tiedänhän: tähdellä millään

on pelätä mahdoton

sen, jolla ympärillään

kättesi suoja on.

Lähde: Harmaja, Saima 1932: Huhtikuu: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.