Rahan kosto
Rahan kosto. Kirjoittanut Hilja Pärssinen |
- ”Nuorra silloin, muistatko,
- kun sä mulle puhuit pilkoin,
- olit rikas, rahas’ tuon
- kylvit ivahymyin, ilkoin.
- Raha ”kuollut metalli”,
- sitä halveksien syysit.
- Viisautta palvella
- silloin muka yksin pyysit.
- Rahan valtaa ivasit.
- Hyve tunnustukses niitti,
- kuljit siten pystypäin,
- ylpeyttä sulla riitti.
- Mua, mua halveksit,
- sepä oli syntis paha,
- sit’ et anteeks’ saada voi,
- armoa ei tunne raha.
- Niinpä silloin vannoinkin
- kostavani verisesti.
- Kostoni se koski kai –
- harvat sitä jaksaa kesti.
- Kostan, köyhyydellä lyön. –
- Viisaus ei kelpaa syödä,
- eikä hyve elätä. –
- Enkö osaakin mä lyödä?
- Nuorra ilkuit, nytpä sun
- sydäntäsi kipu viiltää.
- Silmäs sumennehet on,
- niissä tuskan kyynel kiiltää”.
- Rahan sielu haastoi näin. –
- Uhri kalveten sen kuuli.
- Tietään kulki. Tulkinnut
- mietteitään ei mykkä huuli.
Lähde: Kevään kosto: sosialidemokratinen vappujulkaisu. 1908. T. S. O. Raivaaja r.l., Lahti.