Raataja (Luoto)

Raataja. Kirjoittanut Kaarlo Luoto

Mä usein mietiskelen eloas

ja silloin ylväs tunne täyttää rinnan,

ja tutkin rauhakuuttas, toivojas,

kun sykähtelee alla karheen pinnan.

Mä tiedän: sullakin on unelmas

ja onneen maisehen se tähtää työsi,

ja valon soisit olla osanas

ja päivään vaihtuvan pois inhan yösi.

Jo tunnet sinäkin sen sanoman,

ett’ yksin leipä elokses ei riitä,

vaan sanaa kaikkinasta kaipaavan

sä tiedät. Sulla onkin suru siitä.

Se raskas kannettava sulla on,

kun leivän niukan eestä täytyy elää,

ja kaste puuttuu hengen toukohon,

ja sullai sielun tunnekielet helää.

Sä maailmata joka päivä luot

ja muurahaisna työtäs aina häärit,

sä toimellasi loiston esiin tuot,

mut itselle vain turhan hiukan käärit.

Sun hartiasi vallat kantavi

ja kätes elon vauhtipyörää pitää.

Ken tunnustuksen sulle antavi

ja ken ei kuormahasi nosta lisää?

On elämäsi suuri sota vaan

ja riehut Leoniidan urhoin lailla,

vaan kuolee muistos, unholaan

sä vaivut riemulausehia vailla.

Otsaasi huolet heittää varjojaan

ja selkäs kumartuvi taakan alla.

mut tyynnä tähtäät taistoon murjovaan

ja kumma, – mieli kestää toivovalla.

Sä kuulet kuinka toiset voitoistaan

valoistaan kehuvi ja laulain luikkaa,

vaan kuljet sinäi hetkeen voittoisaan,

kas, sinullai jo kynttiläsi tuikkaa.

Lähde: Luoto, Kaarlo 1908: Ristikon takana. R. Tuomi, Helsinki.