Pyhimystaru
Pyhimystaru. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén |
- Epifanius ol’ lempeä,
- hurskas, vaan ei ahne, ylpeä.
- Kerran hälle muudan vaimonpuoli
- lausui itkein: »Puolisoni kuoli;
- minulla ei leivän palaakaan.
- Millä keinoin nyt mä kurja saan
- ensin hautaan vainajan ja sitten
- jotain suuhun pienten itkevitten?»
- Rahansa soi piispa kukkarosta,
- lausui paljon lohdutusta, josta
- yksi lause kuului: »Jumalaan
- turvaava viel’ elää kuoltuaan;
- nimelt’ elävä on sitä vastaan
- moni, jok’ on kuollut oikeastaan».
- Vaimo juoksi, rahat kourassaan,
- naurain pois. »Ei hätää ollenkaan»,
- huus hän miehellensä, joka matki
- kuollutt’ eläen. »Pois pian ratki
- toiseen paikkaan eloon riemuisaan».
- Mutta mies ei vastaa sanaakaan.
- Hämmästyin hän miehen ruumiisen
- koskee – kylmään, jäykkään, kuolleesen.
Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.