Pyhimystaru.

Kirjoittanut Frans Mikael Franzén


Epifanius ol’ lempeä,
hurskas, vaan ei ahne, ylpeä.
Kerran hälle muudan vaimonpuoli
lausui itkein: »Puolisoni kuoli;
minulla ei leivän palaakaan.
Millä keinoin nyt mä kurja saan
ensin hautaan vainajan ja sitten
jotain suuhun pienten itkevitten?»
Rahansa soi piispa kukkarosta,
lausui paljon lohdutusta, josta
yksi lause kuului: »Jumalaan
turvaava viel’ elää kuoltuaan;
nimelt’ elävä on sitä vastaan
moni, jok’ on kuollut oikeastaan».
Vaimo juoksi, rahat kourassaan,
naurain pois. »Ei hätää ollenkaan»,
huus hän miehellensä, joka matki
kuollutt’ eläen. »Pois pian ratki
toiseen paikkaan eloon riemuisaan».
Mutta mies ei vastaa sanaakaan.
Hämmästyin hän miehen ruumiisen
koskee – kylmään, jäykkään, kuolleesen.


Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.