Puut.

Kirjoittanut Esaias Tegnér
Suom. Aarni Kouta.


Dodonan tammet haastoivat muinaisin,
pyhä siimes tiesi tuomiot kohtalon.
Tänä päivänä vielä kuiskien puhuu
teidän latvanne viisaan korvaan,
te olennot miettivät, äänettömät,
maan tyttäret, jotka innolla lapsuuden
emon rintaa juotte ja tuuhean kiireen
nostatte taivaan tähtiä kohti.
Runoniekka korpien laatii varjoonne
majan pienen, nukkuu oksien suojassa
keveästi kuin kiuru ja huoletonna
nousee laulaen ilmojen teille.
Oi kuulkaa käyntiä! Henget liikkuvat niin.
Oi kuulkaa ääntä! Se ääni henkien on;
ääni metsänneitojen arkain,
ihanuudesta luonnon ne kuiskivat vielä,
elämästä luonnon, ei kuollut iäinen.
Se henkii, se solusta toiseen ui,
ja työntää puiden kukkihin mahlan,
veren valkean karkean kuoren alla.
Ne päänsä kauniin kukkasin seppelöi,
kun kevät saapuu, juhla luomisen.
Kultakruunun jumala painaa
puiden vihreiden kulmaluille.
Te metsien villit, tammien suunnaton suku,
te petäjät Pohjolan kankaan ja kallion,
sa viehkeä koivu, mi vihreät kutrit
laakson liepeelle langeta annat!
Ma teidän allanne leikkiä löin
useasti lapsena, jolloin näin
läpi lehväkattonne liikkuvan holvin
yön korkean taivaan ja tuikkivat tähdet.
Sa lankea maahan, palvele aatetta elämän;
on elämä valtias maailman.
Sen airut, aurinko, laelta taivaan piirtää
lempensä kultalaulun meille.
Joka olennon painaa tahdon ma povellein!
Joka kukkiva puu nyt puhua voi,
elämästä, lemmestä, kauneudesta se haastaa;
on iltatuuli mykkien kieli.


Lähde: Maailman lyriikkaa: runosuomennoksia. 1922. Aarni Kouta. Otava, Helsinki.