Puut
Puut. Kirjoittanut Esaias Tegnér |
Suom. Aarni Kouta. |
- Dodonan tammet haastoivat muinaisin,
- pyhä siimes tiesi tuomiot kohtalon.
- Tänä päivänä vielä kuiskien puhuu
- teidän latvanne viisaan korvaan,
- te olennot miettivät, äänettömät,
- maan tyttäret, jotka innolla lapsuuden
- emon rintaa juotte ja tuuhean kiireen
- nostatte taivaan tähtiä kohti.
- Runoniekka korpien laatii varjoonne
- majan pienen, nukkuu oksien suojassa
- keveästi kuin kiuru ja huoletonna
- nousee laulaen ilmojen teille.
- Oi kuulkaa käyntiä! Henget liikkuvat niin.
- Oi kuulkaa ääntä! Se ääni henkien on;
- ääni metsänneitojen arkain,
- ihanuudesta luonnon ne kuiskivat vielä,
- elämästä luonnon, ei kuollut iäinen.
- Se henkii, se solusta toiseen ui,
- ja työntää puiden kukkihin mahlan,
- veren valkean karkean kuoren alla.
- Ne päänsä kauniin kukkasin seppelöi,
- kun kevät saapuu, juhla luomisen.
- Kultakruunun jumala painaa
- puiden vihreiden kulmaluille.
- Te metsien villit, tammien suunnaton suku,
- te petäjät Pohjolan kankaan ja kallion,
- sa viehkeä koivu, mi vihreät kutrit
- laakson liepeelle langeta annat!
- Ma teidän allanne leikkiä löin
- useasti lapsena, jolloin näin
- läpi lehväkattonne liikkuvan holvin
- yön korkean taivaan ja tuikkivat tähdet.
- Sa lankea maahan, palvele aatetta elämän;
- on elämä valtias maailman.
- Sen airut, aurinko, laelta taivaan piirtää
- lempensä kultalaulun meille.
- Joka olennon painaa tahdon ma povellein!
- Joka kukkiva puu nyt puhua voi,
- elämästä, lemmestä, kauneudesta se haastaa;
- on iltatuuli mykkien kieli.
Lähde: Maailman lyriikkaa: runosuomennoksia. 1922. Aarni Kouta. Otava, Helsinki.