Puu ja vesat

Puu ja vesat. Kirjoittanut Minna Krohn

Käsin hellin siemen oivallinen

Pantiin maahan, peitettihin.

Ehti tuskin päivä paistaa,

Kaste-kyynel kylvetellä

Maata, missä siemen piili,

Ennenkuin jo vesa kaunis

Ihasteli valon ihanuutta.

Tuli taimi puuksi vähitellen,

Oli kaunis kuni neito,

Ihana kuin metsän impi,

Muita oli puita suloisempi.

Jo sen siimehessä käki kukkui,

Linnut lauloi lemmestänsä,

Paimen siellä suudelmansa

Punastuen antoi armaallensa.

Tuli vaihetellen kesät, talvet.

Nopeasti vieri vuodet,

Jopa myrsky monta kertaa

Oli puuta säälimättä lyönyt.

Iski kerran ukkonen sen kylkeen,

Repi oksat, särki varren.

Puu jo päätään kallistavi

Hiljaan odottaen kuolemaansa.

Mutta kumma! – vesoja nyt nousee –

Kaunihia, tuuheoita –

Emäpuuta ympäröimään,

Aivan kuni lapset äitiänsä.

Kansat suuret, polvikunnat kuolee,

Tuonelaan ne kutsutahan,

Jättää heidän täytyy kaikki,

Mutta uusi suku kasvaa,

Häärii heidän rinnallansa,

Herättäen toiveet suloisimmat,

Vanhempien vaipuessa hautaan.

Lähde: Pääskysen Liverryksiä Lapsille. 1883. Helsinki.