Puotineiti

Puotineiti. Kirjoittanut Immi Hellén

Lakkaamatta ovi aukee,

talvipäivän valo raukee

katsoo sisään ikkunasta.

Siin’ on vanhaa, siinä lasta

tungeskellen raha käissä –

saisko vuoron ensimmäissä!

Kauppaa tehdään tinkien

vielä illan joutuen.

Puotineiti pöydän takaa

tavaroita heille jakaa.

Häll’ on koko aarrevuori.

Neiti herttainen ja nuori,

kauniskin – ken sitä kysyy? –

iloisena aina pysyy,

katsoo hymy huulillaan

jokaisehen ostajaan.

– Kangasmetri, rihmarulla,

rientäkää, on kiire mulla!

– Rintaneula mitä maksaa?

Kaikki muistaakin hän jaksaa.

Kas, kuin siron käärön laittaa

käsi hento. – Eikö haittaa,

väsymys? – Ken kysyy sitä?

– Varmastikko solmu pitää?

Hetket häipyy, tunnit lentää,

tuskin hengittää hän entää.

Neiti nuori, neiti sorja,

hymyhuuli, toisen orja

myöhään iltasella vasta

vapaa päivän toiminnasta

kulkee laitakaupunkiin

yksinäisiin kamariin.

– Ken on sulla saattajana?

Talven tuuli tuttavana,

kuu, mi loistettansa valaa.

Ahdistaako sydänalaa?

Ystävää ei yhtään noissa

sulla ollut ostajoissa,

joita päivän palvelit –

vierahille hymyilit.

Lähde: Laulujuhla-albumi. 1900. Toimittanut Kaunokirjailijaliitto. Helsingin laulujuhlaan kesäkuun 18–20 p. 1900. Helsinki.