Punkaharju

Punkaharju Kirjoittanut Olli Kymäläinen

Oli kerran miestä kolme,

jotka sattuivat Savosta

kulkemahan kuuluisahan,

haluisahan Helsinkihin.

Tuiman salmehen tulivat,

joss’ on saari salmen suussa;

yli salmen saatettihin

sille puolen Punkaharjun.

Astuvat ylämäkeä,

käänteleivät, katseleivat,

istuvat, ajattelevat;

kuuntelevat kukkumista,

kesälinnun laulamista,

kuinka siinä linnut lauloi,

linnut lauloi, metsä soitti.

Antoi aurinko ilonsa.

päivä paistoi pilkin nientä;

siitä koko luonto liikkui,

ilma silmissä iloitsi,

ilahutti ihmiskunnan.

Kaikki’ näitä katsellessa,

läikkyviä lähtehiä,

järven, lahen lainehia,

kerran vielä keskenänsä

miehet mielestä hyvästä

puhelevat puolestansa:

kun ois tässä kukkasia,

lehtipuita lempehiä,

oksakaan omenapuuta,

oisipa osa hyveä

Paratiisin maan paria,

Aatamin asuntomaata!

Tuosta kärryihin kävivät,

rupesivat rattahille:

ratas vieri tietä myöten,

aatos Luojan töitä myöten.

Ajoit siltoa sinistä

sekä harjua haluista;

siell’ on puista portti tehty,

katuvarret kaunistettu.

Tämä silta on silloin tehty,

kun on kuu kokohon pantu,

kun on aurinko alettu,

laskettuna maan perustus;

viel’ ei vaivu vuoliaiset,

eikä arkut alla murru!

Lähde: Pieni helmivyö: Suomen runoja koulunuorisolle. 1895. Werner Söderström, Porvoo.