Punanurkka

Punanurkka Tulevaisuusfantasia Kirjoittanut Eemeli Parras

Punanurkkaan nuoria kokoontuu

ja intoa hehkuvat mielet.

On kevät ja ruskoinen illansuu,

punapalteissa on pilvenpielet.

»Meidänpä, toverit, aika on tää!

Yli luonnon valtaamme luomme!

On tiedon, taidon taistoja nää –

me uusia voittoja tuomme!»

Sanat syttyvät hiljan lausui niin

nuori sihteeri kollektiivin,

kun toverit rohkeat saatettiin

ylös ilmoille terässiivin.

Kolme niitä on kotkaa lentävää,

kolme rohkeaa miestä nuorta:

yksi Niilin latvoille kiidättää –

toinen kohti Altain vuorta.

Mutta kolmas kotka suuntautui

kohti Jäämeren ulapoita.

Kesäyöt siellä päivän kullassa ui,

mutta talvisin päivä ei koita...

Kommunistit, urhot taistojen,

he Karjalan kunnailta lähti

teille ilmojen – ja eellehen

heitä voittoon vie neuvostotähti.

Punanurkassa nyt janotaan

heiltä viestejä joka hetki.

Miten luontuu, eestyy, sanotaan,

tiedonvaltaajain urhea retki?

***

Lehdet tuolla kahisevat,

täällä tutkitaan kirjaa.

Mutta Lenin-patsaan luona

toiset hiljaa pakisevat.

... Niinpä elettihin ammoin,

kuuluu Miitrei ukon ääni. –

Raadettihin Karjalassa

sortajille peloin, kammoin.

Tuntenut ei köyhäin luokka

kirjaa – ei niin aata, öötä.

Sorretulle sille oli

tuttu vainen: kirves, kuokka.

Peloin rahvas iski, raatoi,

alla rosvoherrain ruoska,

souti joet, sauvoi kosket,

kiveliökasket kaatoi.

Tuikkiessa pärevalon

pimeässä pirtissänsä,

pitkät talvipuhteet mietti

säihkyessä pohjanpalon.

Mitä mietti muinoin kansa,

lauluihin sen sommitteli;

sukupolvet suusta suuhun

lauloi sampo-satuansa.

Sadussansa toivoi kyllä

vastusvoimat voittavansa,

ohjaajaksi elämänsä

pääsevänsä hyräilyllä.

Kuvitteli seppo-sadun

onnenmyllyn takojasta –

luonnonvoimat avuksensa,

avartajaks elonladun.

Eipä voinut rajoistansa

päästä aatos aikalaisten.

Niinpä seppo-sadussakin

orjat painoi paljettansa.

Mennyttä on elo karu,

nyt on elämämme uusi,

uudet ovat takojamme –

valtavamman luomme tarun...

***

Jo painui päivä läntehen,

sai sähkövalon vuoro.

On hiljaista vain hetkisen,

ja kuuluu äänten kuoro:

»Hei! Signaalia katsokaa!»

Mies aparaattiin kiiruhtaa.

Ja yhteys nyt saatu on,

ja jälkeen pienen hetken

jo laite television

tuo viestit tieteen retken –

tuo toverimme piirtehet,

ja äänensä, ja terveiset!

Kas, seudut kaukotropiikin

nyt täyttää valopinnan,

hymyillen toverimmekin

on tuossa riti rinnan.

He lausuvat: »Tää viestimme:

me voitimme, me voitimme!»

Ja tuokiossa kuva on

pinnalla ihan toinen,

kuin leikki television

on lento, vauhti moinen.

Me oltiin Niilin latvoilla –

nyt ollaan Altain vuorilla!

Kun viestit saavutuksien

ja terveiset on saatu,

vain häivähdys – ja Jäämeren

on uuden seudun laatu.

Hei, mainingit te mainiot

ja jylhät lintukalliot!

Ja vaikka seudut vaihtuvat

ja vaihtuu kulkupiiri,

niin samat sanat kaikuivat

ja sama viesti kiiri:

»Sanomme puolueellemme:

me voitimme, me voitimme!»

Valtaisa innostuksen vuo

nyt punanurkan täyttää.

»Hiljaisuus! Jo uutta taas

tuo valopinta näyttää!»

New Yorkin tervehdys tuo on,

tuo taas on tervehdys Tokion!

Ja taiteen, uuden kulttuurin

tulipa sitten vuoro:

on draama tämä Helsingin,

tuo Berliinin on kuoro.

Pariisin, Rooman oopperat

ne Lontoon kanssa kilpaavat.

Signaalivalo vilkuttaa

viel yllä merkkitaulun.

Se alkavaksi ilmoittaa

nyt kansain veljeslaulun.

Ja Euroopan ja Aasian

se vyöryy laulun valta,

ja Amerikan, Afriikan –

niin, sama kaikkialta...

Ja Internationaleen

päättyvi sävel laulun sen...

***

Punanurkka on hiljaa,

yö ylle jo siirtyy,

jopa loimujen liekit

yötaivaalle piirtyy.

Valovarjoja viuhtoo,

kas, ristiin ja rastiin –

sähköjunat ne saavat

noin vaununsa lastiin.

Ovat tehtaitten piirit

kuin säihkyvät saaret,

ovat kaupungin yllä

nuo valojen kaaret.

Punanurkkamme aina

valon maineensa kantaa, –

toki valtavan salin

se mitat nyt antaa.

Miten heittävi tehdas

noin punaisen loimun!

Senpä valossa Lenin

saa hymynsä poimun...

Toukokuu 1933
Petroskoi

Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.