Punanurkka
Tulevaisuusfantasia
Kirjoittanut Eemeli Parras


Punanurkkaan nuoria kokoontuu
ja intoa hehkuvat mielet.
On kevät ja ruskoinen illansuu,
punapalteissa on pilvenpielet.
»Meidänpä, toverit, aika on tää!
Yli luonnon valtaamme luomme!
On tiedon, taidon taistoja nää –
me uusia voittoja tuomme!»
Sanat syttyvät hiljan lausui niin
nuori sihteeri kollektiivin,
kun toverit rohkeat saatettiin
ylös ilmoille terässiivin.
Kolme niitä on kotkaa lentävää,
kolme rohkeaa miestä nuorta:
yksi Niilin latvoille kiidättää –
toinen kohti Altain vuorta.
Mutta kolmas kotka suuntautui
kohti Jäämeren ulapoita.
Kesäyöt siellä päivän kullassa ui,
mutta talvisin päivä ei koita...
Kommunistit, urhot taistojen,
he Karjalan kunnailta lähti
teille ilmojen – ja eellehen
heitä voittoon vie neuvostotähti.
Punanurkassa nyt janotaan
heiltä viestejä joka hetki.
Miten luontuu, eestyy, sanotaan,
tiedonvaltaajain urhea retki?
***
Lehdet tuolla kahisevat,
täällä tutkitaan kirjaa.
Mutta Lenin-patsaan luona
toiset hiljaa pakisevat.
... Niinpä elettihin ammoin,
kuuluu Miitrei ukon ääni. –
Raadettihin Karjalassa
sortajille peloin, kammoin.
Tuntenut ei köyhäin luokka
kirjaa – ei niin aata, öötä.
Sorretulle sille oli
tuttu vainen: kirves, kuokka.
Peloin rahvas iski, raatoi,
alla rosvoherrain ruoska,
souti joet, sauvoi kosket,
kiveliökasket kaatoi.
Tuikkiessa pärevalon
pimeässä pirtissänsä,
pitkät talvipuhteet mietti
säihkyessä pohjanpalon.
Mitä mietti muinoin kansa,
lauluihin sen sommitteli;
sukupolvet suusta suuhun
lauloi sampo-satuansa.
Sadussansa toivoi kyllä
vastusvoimat voittavansa,
ohjaajaksi elämänsä
pääsevänsä hyräilyllä.
Kuvitteli seppo-sadun
onnenmyllyn takojasta –
luonnonvoimat avuksensa,
avartajaks elonladun.
Eipä voinut rajoistansa
päästä aatos aikalaisten.
Niinpä seppo-sadussakin
orjat painoi paljettansa.
Mennyttä on elo karu,
nyt on elämämme uusi,
uudet ovat takojamme –
valtavamman luomme tarun...
***
Jo painui päivä läntehen,
sai sähkövalon vuoro.
On hiljaista vain hetkisen,
ja kuuluu äänten kuoro:
»Hei! Signaalia katsokaa!»
Mies aparaattiin kiiruhtaa.
Ja yhteys nyt saatu on,
ja jälkeen pienen hetken
jo laite television
tuo viestit tieteen retken –
tuo toverimme piirtehet,
ja äänensä, ja terveiset!
Kas, seudut kaukotropiikin
nyt täyttää valopinnan,
hymyillen toverimmekin
on tuossa riti rinnan.
He lausuvat: »Tää viestimme:
me voitimme, me voitimme!»
Ja tuokiossa kuva on
pinnalla ihan toinen,
kuin leikki television
on lento, vauhti moinen.
Me oltiin Niilin latvoilla –
nyt ollaan Altain vuorilla!
Kun viestit saavutuksien
ja terveiset on saatu,
vain häivähdys – ja Jäämeren
on uuden seudun laatu.
Hei, mainingit te mainiot
ja jylhät lintukalliot!
Ja vaikka seudut vaihtuvat
ja vaihtuu kulkupiiri,
niin samat sanat kaikuivat
ja sama viesti kiiri:
»Sanomme puolueellemme:
me voitimme, me voitimme!»
Valtaisa innostuksen vuo
nyt punanurkan täyttää.
»Hiljaisuus! Jo uutta taas
tuo valopinta näyttää!»
New Yorkin tervehdys tuo on,
tuo taas on tervehdys Tokion!
Ja taiteen, uuden kulttuurin
tulipa sitten vuoro:
on draama tämä Helsingin,
tuo Berliinin on kuoro.
Pariisin, Rooman oopperat
ne Lontoon kanssa kilpaavat.
Signaalivalo vilkuttaa
viel yllä merkkitaulun.
Se alkavaksi ilmoittaa
nyt kansain veljeslaulun.
Ja Euroopan ja Aasian
se vyöryy laulun valta,
ja Amerikan, Afriikan –
niin, sama kaikkialta...
Ja Internationaleen
päättyvi sävel laulun sen...
***
Punanurkka on hiljaa,
yö ylle jo siirtyy,
jopa loimujen liekit
yötaivaalle piirtyy.
Valovarjoja viuhtoo,
kas, ristiin ja rastiin –
sähköjunat ne saavat
noin vaununsa lastiin.
Ovat tehtaitten piirit
kuin säihkyvät saaret,
ovat kaupungin yllä
nuo valojen kaaret.
Punanurkkamme aina
valon maineensa kantaa, –
toki valtavan salin
se mitat nyt antaa.
Miten heittävi tehdas
noin punaisen loimun!
Senpä valossa Lenin
saa hymynsä poimun...

Toukokuu 1933
Petroskoi


Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.