Puikkola
Puikkola[1]. Kirjoittanut Herman Emanuel Hornborg |
- Karjalasta kaunis paikka,
- Läppäjärven liettehellä
- lahen Laatokan tykönä
- Sortavalan Seurakunnan
- rakas Pappila rakettu,
- jossa ikä nuoruuteni
- ompi vietetty visusti
- syyttömässä suosiossa
- isän ankaran majassa,
- kelpo äitin kainalossa,
- hellän helmassa hyvässä.
- Lapsuuteni laituimelta
- oikiampi onnen aika,
- aika kallis arvattava,
- jolahtaapi joukottaissa,
- mokomainen mieleheni,
- varsin muistuupi vakaasti.
- Ystävyytet ylimmäiset
- kanssa-kisakumppalitten,
- joukottaissa juohtuttavat,
- melkiästi mieleheni,
- sitä muinoista menoa,
- paikkakunnan pientarilla,
- rakkahilla rannistoilla,
- metsissäkin meluvissa,
- lahensalon lepistoissa,
- varvikoissa, vitsikoissa,
- havustoissa, honkistoissa,
- katajistoissa kesällä.
- Veri vieri suloisesti,
- ilman alla ihanasti,
- puhtahasti, pikasesti
- syvämmistä syyttömissä,
- päivän paistaissa paraiksi;
- aurinkoisen ankarasti
- säteillänsä suloisesti,
- paistaissansa, paahtaissansa,
- heliällä hehkullansa,
- varin vehkassa isossa,
- onnellisista otsista.
- Kasvot paisto[2] kauniasti,
- näöt loisti[3] nuoremmaiset
- valkosesta vehmastansa;
- punaposket pulskiasti,
- punottivat, purpuralle
- ystävyyten ystävillä;
- pellavaiset hienot hiukset
- hiukset hienot ja sulavat
- pörhistyivät päivän töissä,
- ahkerasti askaroiten,
- luonnon kanssa leikitessä.
- Linnut lauloit laupiasti
- pesiänsä peitellessä;
- konnat kilpain korrailivat
- alla taivahan alati,
- päivän paistaissa hyvästi.
- Tarkon toukat tuomikossa
- kukkivassa kuukistossa,
- möröt pienet mutikossa,
- lotiaiset lätäköissä
- lika-passissa pahassa,
- korajivat kuorsastelen[4]
- tarhan puisisen tilalla.
- Itikäiset, ätikäiset
- hyrähteli[5] hiljaisesti
- heliällä hyminällä
- luokse lasten leikkikunnan,
- kukoistavalla ketolla.
- Kultasemmat kova-siivet,
- paitse muita paljouten,
- hyrisivät höyrähtelen
- lukemattoman letissä,[6]
- lentelivät leikitellen
- laulu-lintuin laulannolla
- suven suloisen parissa.
- Matkalinnut moninaiset
- vaelsivat väli-päästä
- näitä teitä nähtäviä,
- raippalinnut ruikuttivat
- mokoman matkan teossa.
- Likalinnut liikkuvaiset
- ajelivat ahkerasti
- syötäksensä, saataksensa
- laulu-lintuja hyviä;
- mutta aina mainioksi
- peltopyyt[7] ja peltokanat,
- haukan kynsissä kovissa,
- raakiasti riepoteltut,
- koivuin välissä katoivat.
- Kaloin laatut kauniasti,
- uimin hyvin uiksenteli,
- rakkahasti rannistoilla;
- Kommat monet kotasissa,
- näkinkenkät nähtävämmät
- suloisilla simpukoilla,
- kullalekin kuultavaiset
- ötykäisten yö-sioilla,
- varsin vesissä viruivat.
- Norpat[8] nousi[9] nesteestänsä
- toisinansa tyynehellä
- Läppäjärven liettehellä,
- kantsinsaaren kallioille
- ranta-kiville koville;
- valkonaiset vaahto-harjat
- veten päällä pyllähteli,[10]
- Kaljamille kuutit kävi,[11]
- korkialle kapusivat,
- jyrkän saaren sivu-päissä,
- kesän helteellä hyvällä.
- Kivet outot kiiltäväiset,
- kallioiset kaljamilla,
- kullan lailla kuultavaiset,
- hopialle huohtavaiset,
- kuparille kuumoittavat,
- tinan, lyyjyn tavalliset,
- rehku-rauvan ruostehiset
- ukon kivessä kovassa;
- vesi-vaahtet valkamoilla
- lahtein ahtaissa ajoissa,
- olivat kans onnessamme
- leikin syyttömän lisänä.
- Marjat kaikki mansikaiset,
- pehkot hyvät piilo-paikat,
- louhet julmat leikki-paikat
- arvossa alinomaiset;
- ehkä kyitä kymmenisen,
- sammakoitakin salaassa.
- Höytyt, helpeet, hapenetkin
- sukkelammat silmä-maalit;
- kuivan ruokon onset korret
- hyvin soitoksi sopeivat;
- pajun kuoret pilliksemme,
- honkan kuori huiluksemme,
- synnyi soitoksi hyvästi;
- Kaislat sorsiksi kesuiksi.
- Kukat korjat kruunuksemme,
- säppäleiksi suven-lehet,
- takiaiset rinta-tähet,
- katin kullat kunniassa
- merkit isommat ilossa.
- Puikkoloitten pitimissä
- karva-laukku[12] kannuksena,
- kuren-miekka käessämme
- meikäläisen miekkahana,
- höyspuun lehti harniskana’,
- varis-varpa vyötimenä.
- Ukon-lehti usiasti
- soriana satulana;
- leppä-keppi kirjavampi
- hevosmiesten hevosena.
- Virpa-vitsa, viattoman
- roima-ruoska, rohkialla
- leikin iloisten lisänä.
- Koivun lastut karjat meillä
- onnen aikana olivat;
- vesi-ojat virtaisemmat
- täynä myllyjä, tukeita.
- Mätäs-pölhöt makasiinat,
- santa-jauhoja sisässä.
- Paper-laput puuttumata
- rakastavaisten rahoja.
- Kivet kovat kiiltäväiset
- leikki-kalut luotiammat,
- turvallisemmat tavarat.
- Ah, kuin vielä ajattelen,
- muistuttelen muinosia!
- alakulo ajallansa
- runtelee runo-tekoni;
- paha mieli paatuttaapi
- surkiasti syväntäni.
- Itku kiertää kyyneleitä
- pyyliöitä pisaroita
- katkerina karpaloina
- suitsevista silmistäni;
- povi parka pakahtuupi
- luontiassa luonnossansa;
- rinta raitti raukeneepi
- lauluani latoessa,
- varsin vihtoin vaikiaksi
- kääntyy mieli katkeraksi;
- äristyypi heljä ääni,
- kulkku ruma rutkahtaapi,
- lainotessa lauluani
- turmeltuvaisen tavalla.
- Pois on jo kans paikka-kunnan
- huvitukset hävitetyt,
- tarhat maasta turmeletut,
- kukistetut kunnon paikat;
- pesät hyvät, piilopaikat
- hukutetut huikiasti,
- linnut laulusta lakannut.[13]
- Ystävätkin yhtyneenä (?)
- ajan kulun ahinkossa,
- yksi tänne, toinen tuonne,
- seura suuresti eronnut.
- Kukistetut kisa-paikat
- autioiksi ajallansa,
- leikin tilat lavonensa,
- ilon sijat ihanammat
- vanhat mainiot mokomat,
- laitoksilla loppumata,
- tyhmilläkin työn-teoilla
- usiasti uutistetut,
- hävitetyt haikiasti,
- varhain muutetut menossa;
- tarkon luonto tanistunut
- ihastuksen innossansa,
- muuttanut maja-siansa.
- Viattomat veljeksetkin
- turmeltuvaiset tavoissa,
- ei nyt enään ennen muisen
- lailla vanhan laatuansa, (?)
- viivy enään vähintäkän
- tällä turmion tillalla.
- Kaikki karsan katsannolla
- etujansa etsinnöstä
- katsovat nyt kamalasti;
- ynsiästi, ylpiästi
- tälle tyhjälle tilalle;
- Mutta minä meikäläinen
- muistuttelen muinoisia,
- arvon vielä antaissani:
- kuinka aika kuluvainen
- huikiasti hävittääpi
- tarkon tyhjäksi tekeepi,
- ilon paikat ihannammat,
- remun, riemun rattoisuutet,
- maiset mänettää mokomat.
- Ystävyytet ynsiäksi,
- ylpiäksi, ylläköksi
- soimallansa saatteleepi,
- eroittaapi etäisiksi
- viroitukset vierastaapi
- surun surkian sanaksi!
H[erman]. E[manuel]. H[ornborg].
- ↑ Saatu Viipurin puolesta. On täsä Runosa sekä sanoja, että sanan mutkia ja solmuja, meille outoja; mutta juuri sentähen, näyttääksemmä senkin maan puheen partta ja runokeinoa, ja myös lähettäjän anomuksesta, pannaan se tähän Lehteen. W. S. T.
- ↑ paistoit?
- ↑ loistit?
- ↑ kuorsastellen?
- ↑ hyrähtelit?
- ↑ hyrisivät höyrähellen lukemattomat –
- ↑ Peltopyy. Saksan kielen, Regenpfeifer.
- ↑ norpat kuuluvat olevan pieniä kirjavia hylkeitä Laatokan järvesä.
- ↑ nousit?
- ↑ pyllähtelit?
- ↑ kävit?
- ↑ Ihmisen sieni.
- ↑ lakanneet? mutta se taas ei sopis hyvin virrenjuoksuun.
Lähde: Oulun Viikko-Sanomia -lehden vuosikerta 1830, 16. tammikuuta s. 1–4. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 27.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Oulun Viikko-Sanomia, vuosikerta 1830. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/ovs/ovs_1830_rdf.xml.