Proteus (Kouta)
Proteus. Kirjoittanut Georg Brandes |
Suom. Aarni Kouta. |
- Proteus ei ole kylmä, ei kuiva,
- ei luontonsa lämmin voi olla nuiva.
- Hän ihailee miestä – rikas henki on harras;
- hän jumaloi naista; äly kylmä on marras.
- Jos naisell’ on näppylä, miehellä raja,
- hänest’ ei ihastusta pois silti se aja.
- Jos tahtovat telkien taa hänet, kyllä
- näkevät, ett’ ansoin hänt’ ei hevin yllä.
- Hänest’ ei jokamies saa kannattajaa,
- oma itsensä on, mitä käyttääkin majaa.
- On suuntia, joist’ ylen paljon on huolta:
- tulis mont’ erikoista häll’ olla puolta.
- On puolia, joihin käy ain joku kiini:
- Ykspuoliseks väitti hänt’ tyhmeliini.
- Erikoinen ei itse, mut etsii erikoista,
- rakastaa suurmiehiä, mut ota oppia ei noista.
- De Maistrea, vanhoillista, hän kiittää,
- opin hyljäten Lassalle hälle ihmisenä riittää.
- Hän tunnusmerkkejä käyttää empii,
- rakastaa vapa-uskoista, tyranneja lempii.
- Kuvan jos hänest’ teette, hän naamion heittää,
- ja kuitenkin hänt’ tuhat naamiota peittää.
- Pidä ei salanimistä myöskään hän lukua,
- nimessään ihan kylliksi on valepukua.
- Sanotaan, asiansa vuoks kansaa hän kosi.
- Sana kömpelö, vaikk’ olis vallan tosi.
- Selittää olemustaan se yhtä vähän
- kuin jos uneksijan te liitätte tähän.
- Ei historioitsijaks’ hänt’ tahdo he myöntää,
- hänen päälleen myrkkyä, lokaa he työntää:
- toki ymmärsi menneiden aikain hän mutkia
- niin hyvin kuin patentinkin saanut tutkija,
- syvemmin kera muinaisten henkien eli
- kuin hän, joka pölyssä pengoskeli.
- Hänen sanoissaan, väittävät, piilee ansa,
- ja tuhma hän on toki luonnoltansa.
- Ei laulaja, oppinut, – arvostelussa
- »runoniekka», mitä syntyisi moisessa melussa?
- Hän kirkon ja valtion on vihamies
- »radikaalinen» – ylimys, taivahat ties,
- kavahtaa yhä joukkoa, joukkiota –
- miks kutsua moista houkkiota?
- Kun iskevät hänt’ yrittäin verenvuotoa,
- niin käärmeen-liukkaasti muuttaen muotoa
- muualle syöksee hän päätä pahkaa
- yhä näiden raastaissa käärmeennahkaa.
- Taru vanha hänt’ ei toki kuvaile suotta
- vähintäin eli hän parituhatta vuotta.
- Todensanonta vaikka on tehtävänään,
- ei kärsi hän, ett’ ylenmäärin kysellään.
- Udellen koki vangita hänt’ eräs seura,
- heti muuttui hän, ol’ parrakas jalopeura.
- Salamanteriks sitten hän sukeutui,
- hän pantterin muotohon pukeutui.
- Tuleks sitten hän muuttui, mi leimusi, loisti,
- tulen patsaanakin vain itseään toisti,
- vedeks vieriväks muuttui ja puuksi, mi lehti,
- pedoks, puuks, vedeks – Proteus yksin kaikeksi ehti.
- Olemuksen ei minkään vangiksi jää,
- se ken kaikkea syleilee, ymmärtää.
Lähde: Maailman lyriikkaa: runosuomennoksia. 1922. Aarni Kouta. Otava, Helsinki.