Priki Efrosiina (1925)

Priki Efrosiina.

Kirjoittanut Hj. Nortamo
Säveltänyt Axel Törnudd.


Kun laivan runko ryskyy ja ylt’ympäri käy hyrsky, ohii ohei!
Ja köydet vinkuu, purjeet lyö, kun pauhaa lounasmyrsky, hei hii ohei!
Niin merimies se riemuitsee, hän haalaa ja hän hissaa,
Vaan maamies raukka värisee ja pysyy kammarissa.
Hei hiivuvee hurraa! Ja sen prikin nimi oli Efrosiina.
Niin paljon olen nähnyt, minä vanha pikipaita, ohii ohei!
Oon ihaella saanut noita viljavia maita, hei hii ohei!
Miss’ viinipuut ne kasvaa sekä kukkii tulipaanit.
Oon nähnyt pohjoisnavan, nähnyt kaikk’ meritiaanit.
Hei hiivuvee hurraa! Ja sen prikin nimi oli Efrosiina.
Nyt kertoella tahdon, jos te kuuntelette hiljaan, ohii ohei!
Mun seikkailuni, kun ma kerta purjehdin Priksiljaan, ohii ohei!
Mull’ oli silloin kapteenina Johan Sötersunti,
Ja tyyrmannina oli riuskas Jonas Vesterlunti.
Hei hiivuvee j. n. e.
Kun Lontooseen me pääsimme, ma henttuja sain kaksi, j. n. e.
Nyt kiitän onneain, ett’ pääsin niistä vapahaksi, j. n. e.
Ja Jenny oli toinen näistä Lontoon simasuista,
Sen toisen nimi oli – voi sun hitto kun en muista!
Hei hiivuvee hurraa! Mutta prikin nimi oli Efrosiina.
Kun Lontoosta me läksimme, he kulki rantaa pitkin, j. n. e.
Ja kyynelillään kostuttivat kaikki laituritkin, j. n. e.
Ma lohduttelin heitä: »enhän kahta ottaa taida,
Ja sitäpaitsi lupasin ma Iiskin Miinan naida».
Hei hiivuvee j. n. e.
Kun Atlantille päästiin, alkoi tuulla, salamoida, j. n. e.
Ja kapteenimme käski silloin prikin ankkuroida, j. n. e.
Mut ankkurimme tarttui siinä valaskalan selkään,
Ja sitten sitä mentiin, että vieläkin ma pelkään.
Hei hiivuvee j. n. e.
Se vauhti oli kamalata, kokkipoika huusi, j. n. e.
Ja virsikirjaa luki joka ainoa matruusi, j. n. e.
Mut konstaapeli kysyi: »eikö lokata jo saisi?»
»Ei», sanoi silloin tyyrmanni, »se vauhdin laimentaisi».
Hei hiivuvee j. n. e.
Ja vuorokautta seitsemän näin mentiin kamalasti,
Ol’ virsikirjat luettuna miltei loppuun asti, j. n. e.
Kun valaskala pyörahtihe ympäriinsä juuri
Ja ankkurimme heltis, siit ol’ ilo meille suuri.
Hei hiivuvee j. n. e.
Mut kapteenimme kiroili: »nyt hullusti on laita, j. n. e.
Ma turhaan katson kiikariin, ei missään näy maita»! j. n. e.
Vaan tyyrmanni se iski silloin nyrkillänsä pöytää:
»Ei hätää, kyllä Efrosiina Priksiljahan löytää!»
Hei hiivuvee j. n. e.
Vaan kapteeni se hikoili ja huokas tuskissansa, j. n. e.
Hän katsoi taivaan tähtiä ja merikorttejansa, j. n. e.
Mut kun hän vihdoin julisti: nyt ollaan Bremenissä,
Niin Riion kirkontornit alkoi olla näkyvissä.
Hei hiivuvee j. n. e.
Ja Riio se on paras kylä koko maailmassa, j. n. e.
Siell’ heilan saa sen värisen kuin kullekin vaan passaa, j. n. e.
Ja väri pitää paikkansa, ei lähde huuhtomalla,
Ei virty auringossa, sillä se on nahan alla.
Hei hiivuvee j. n. e.
Kun Riiosta me lähdettiin, niin kaikki intiaanit j. n. e.
Ja neeker’tytöt, spanjuurit ja mustat muriaanit j. n. e.
Ne pussas mua hurjasti ja pudistivat kättä
Ja sanoivat, ett’ heidän on niin ikävää mun jättää.
Hei hiivuvee j. n. e.
Sitt’ loppui meiltä vesi, sillä ilma oli kuuma, j. n. e.
Mut viinitynnyreitä oli täynnä prikin ruuma, j. n. e.
Ett’ samppanja käy kaljasta, sen pojat pian keksi,
Me mateerata käyttää saimme puuron kastimeksi.
Hei hiivuvee j. n. e.
Kun kotio me saavuimme noin päästä yhden vuoden, j. n. e.
Niin ystäväni tuli puuriin uutisia tuoden, j. n. e.
He sanoi Iiskin Miinan mua laanneen vuottamasta,
Hän oli toisen ottanut ja tuuditteli lasta.
Hei hiivuvee j. n. e.
Mä silloin hiukan suutuin, sanoin: »tuhat tulimaista!» j. n. e.
Ja päätin mielessäni, etten koskaan usko naista, j. n. e.
Vaan poikamiesnä kuljeksin ma läntehen ja itään.
Ja lemmin, kun ei mulla ole tehtävätä mitään.
Hei hiivuvee hurraa! Ja mun henttuni on priki Efrosiina.


Lähde: Nortamo, Hj. 1925: Laulajapoika: lauluja ja nuotteja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.