Postiljooni

Postiljooni. (Lenau.) Kirjoittanut Nikolaus Lenau

Suomentanut Minna Krohn.

Kevät-yö ol’ suloinen;

Pilvet hopeaiset

Heitti kukkakummuillen

Varjot liehuvaiset.

Metsä oli levollaan;

Autiolla tiellä

Kuutama se yksin vaan

Valveell’ oli vielä.

Hiljaa kuiskas tuulonen,

Kun se kevätlasten

Kulki makuuhuoneesen,

Noiden armiasten.

Tyyni oli laaksossa

Puron pienen juoksu;

Sillä ylen ihana

Oli kukkain tuoksu.

Mutta postiljoonini,

Ruoskaa heilutellen,

Vuoret laaksot kulkevi

Torveen puhallen.

Neljän hevon uijahan

Kaviot ne kaikui

Läpi metsän vihannan,

Että vuoret raikkui.

Vainioiden ohitse

Joutuin jouduttihin,

Unelmina taaksemme

Kylät jätettihin.

Tuolla oli kirkkomaa

Keskell’ ihanuutta,

Sepä mieleen vakavaa

Tuotti totisuutta.

Kirkonseinään nojaten

Seisoi soma risti,

Jossa kuva Kristuksen

Kohos kaunihisti.

Mies näin kulki kulkuaan,

Vihdoin vaipui huoleen;

Pidättipä hepojaan,

Katsoi ristin puoleen:

«Hengähtäkööt heponi

Hetken kukkulalla!

Tuolla virkaveljeni

Lepää turpeen alla.

Se ol’ oiva kumppani!

Muistanpa ma aina,

Kuinka torveen puhalsi

Kelpo veikko vainaa.

Tähän aina seisahdan,

Maassa lepääjälle

Mielilauluns’ puhallan,

Tervehdykseks’ hälle».

Sävelet hän lähetti

Tuonne torvellansa,

Että niitä kuulisi

Veli haudassansa.

Vuoren kaiku ihana

Hälle toi ne jälleen;

Vastasiko vainaja

Näin nyt ystävälleen?

Edespäin nyt mentiin vain

Pitkin seudun teitä,

Kauvan kuulin korvissain

Torven säveleitä.

Lähde: Pääskysen Liverryksiä Lapsille. 1883. Helsinki.